lauantai 7. lokakuuta 2017

Kesäyön unelma / Kansallisbaletti 6.10.2017

Nyt oli taianomaista tanssia Kansallisbaletissa koko ilta! No hei, Shakespearea balettina, kyllä kiitos. Jorma Elo on laatinut tuttuun ja kauniiseen Felix Mendelssohn Bartholdyn musiikkiin toimivat ja hienot koreografiat. Kesäyön Unelmassa on kosolti huumoria, loistavat tanssijat ja kaikinpuolin tunnelma kohdallaan. Tämmöistä baletti on parhaimmillaan. Tämän version ensi-ilta oli alunperin jo 2 vuotta sitten, mutta kiva että näitä uusintoja tulee niin hitaammatkin ehtivät mukaan. Ja on Elo tätä kai hieman tuoreistanutkin.


Tarinahan on sekava kertomus keijuja ja metsässä sekoilevia tyyppejä ja ylhäisöä ja lemmenjuonia. Vaikka kuinka monta kertaa olenkin tämän nähnyt näytelmänä niin edelleenkään en muista ulkoa kuka on keheenkin ihastunut ja kuka Puckin taikojen jälkeen ihastuu johonkin toiseen. Onneksi käsiohjelman juonitiivistelmä pelastaa! Luin sen vasta koko esityksen jälkeen, ja kyllä mä aika hyvin muistin ilmankin, mutta voisin kuvitella miten kärryiltä tipahtaa ellei Shakespearen alkuperäisteksti ole yhtään tuttu. En tiedä onko sillä niin kauheasti väliäkään, ymmärtääkö juonta, koska kaunista tanssiahan tänne on tultu katsomaan. Ja sitä saadaan kyllä.


Jorma Elon edellinen baletti viime vuonna ei ihan täysillä iskenyt, mutta tämä kyllä iski. Tätä oli ihana katsoa koska huumoria oli mukana niin paljon. Koko show'n varasti mennen tullen Samuli Poutasen kujeilevan ilkikurinen Puck. Tämän ilmeet, eleet ja tottakai myös tanssi olivat ihan huikeita ja pienet sarvet päässään Puck liiteli lavalla ihan käsittämättömiä kuvioita. Oli pieniä ja herkkiä kohtauksia valopäisten keijukaisten kanssa, oli näyttäviä sooloja ja duettojakin, mm. Oberonin (Sergei Popov) kanssa. Robottimaisia liikkeitä, nukkuvien lemmenparien raajojen kääntelyä ja vääntelyä. Vaikka Oberon ei aina ihan arvostanutkaan kaikkea Puckin tempauksia - niin mä olin kyllä ihan myyty! Mä voisin katsella Poutasen kevyttä tanssia loputtomiin.


Mitäs muuta hienoa tässä oli kun mainio Puck? No kaikki muutkin tanssijat tottakai! Ihastuttava Tiina Myllymäki keijujen kuningatar Titaniana ja sitten se lemmenleikkeihinsä sotkeutunut/sotkettava nelikko: Hermia (Elena Ilyina), Helena (Linda Haakana), Lysander (Florian Modan) ja erityisesti karpaasimainen Demetrius (Tuukka Piitulainen). Nämä neljä tanssivat yhdessä ja erikseen ja ristiin rastiin keskenään. Lysander ja Demetrius käyvät hienoja tappeluitakin. Sitten on taas se pölhökustaiden näytelmäseurue jotka koittavat räpeltää jotain kasaan, saamatta aikaan muuta kuin hauskoja tanssikuvioita meille katsojille. Jouka Valkaman Puutiainen, Teemu Tainion Huilu ja Atte Kilpisen Hotka jäivät erityisesti mieleen. Varsinkin Kilpisen breakdance-mäiset permantoliikkeet! Ja tottakai vaikuttavia olivat kaikki joukkokohtaukset. Ja toki Wilfried Jacobs aasiksi muutettavana Pulmana - tämä sai tanssiinsakin hyvin aasimaisia piirteitä. Ja sitten oli niitä pikkukeijuja, balettioppilaitoksen pieniä neitoja, jotka olivat vinkeästi valaistuja ja kujeilivat Puckin kustannuksella monta monituista kertaa.


Kuka muuten tekisi tanssiteoksen missä tanssisi Atte Kilpinen ja Tuukka Piitulainen?

Ylistystä pitää antaa myös Sandra Woodallin lavastuksesta ja puvustuksesta. Hienosti se näytelmän alkuperäishenki eli Antiikin Kreikka oli löydetty vaatteisiin ja samaa tyyliä noudatettiin lavastuksessakin. Ja sitten oli ne ihanat satumetsämäiset katosta laskeutuvat valoelementit! Ja se taustan juurakkomainen kuvioseinä. Niissä oltiin taas tiukasti satumaailmassa kiinni. Hienoa. Toisaalta en olisi oivaltanut ilman mainiota käsiohjelmaa että nämä taikavat elementit ovat myös ihmisen verisuonistoa ja Titania uinuu sydämen sisällä!


Lopussa sitten oli perinteiset häät ja kaikille tuttu häämarssi pärähti soimaan. Kyllä taisi vähän silmät kostua monellakin katsojalla. Muutamassa kohdassa balettielämystä täydensi vielä kauniisti laulava oopperakuoro.


Koreogafi Jorma Elo sinisessä puvussaan mukana loppukiitoksissa.


Kyllä katsojan kelpaa viihtyä perjantai-iltana baletissa. Jos en vaan olisi istunut likellä musiikin kovaäänisyydestä valittanutta miestä, jota vaimonsa koitti hyssytellä... (aina mulle sattuu näitä yskijöitä/puhujia/rapistelijoita)... Niin elämys olisi ollut täydellinen. Mutta oli se sitä melkein nytkin, koska PUCK!


Kuvien copyright Sakari Viika
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti