Kolmas perättäinen kesävierailu Tuiskulan kesäteatterissa ja nyt ensimmäistä kertaa ensi-illassa. Tämän vuoden kantaesitys oli Pekka Saariston
kynäilemä (ja ohjaama) Entäs sitten Kotomaa! Tapahtumat sijoittuvat vuoteen
1923 ja kertovat Kotomaa-nimisen talon asukkaiden elämään ja ihmiskohtaloihin. Torpparien asioita ollaan muuttamassa urakalla koko maassa, ja tämä heijastuu näytelmän henkilöihinkin.
Kotomaassa asuu leskeksi jäänyt Juhanna poikansa kanssa; tytär asuu Tampereella ja on
menossa naimisiin. Sisällissodan jälkeen vankileiriltä palannut velimies
Vihtori (Viku) asuu perheineen nurkissa, mutta sisarusten välit ovat tulehtuneet
(siskonmies ollut valkoisten puolella ja hukkunut). Sota, ja varsinkin vankiaika, ovat jättäneet Vikuun jälkensä, mutta kotipolttoisen kauppaaminen tuo ainakin
lisätuloja, ehkä hieman ihmisarvoakin. Kylään ollaan puuhaamassa oja-auraosuuskuntaa
ja häävalmistelutkin taitavat stressata Juhannaa. Ja kun se kotitalokin pitäisi
jakaa Vikun kansalaisoikeuksien palattua. Ja miten kaikkeen liittyy salaperäinen
amerikanenglantia vääntävä mies? Monenlaisten kommellusten jälkeen asiat saavat aika mukavan lopun sanoisin. On myös kiva kun päättävä kohtaus sitoo langat yhteen.
Näyttelijät osaavat hommansa ja joukkokohtaukset ovat hienoja.
Samat tutut tyypit taas vastaavat taas parhaista roolisuorituksista. Johanna Toivanen-Perko on napakka ja
topakka Juhanna. Emäntä, joka on kärsinyt sodassa ja yksityiselämässäkin.
Raikasta ja hienoa näyttelijätyötä. Sovitteleva ja rauhallinen on sitä vastoin
Vikun vaimo Anna (erinomainen Susanna Salo-Kimppa).
Juha Kulmala on aina järjettömän
karismaattinen ja Vikun rakastettavan rentun rooli on kuin hänelle tehty. Tosin en
ole ihan varma viiksistä… Kylässä on myös runoilija/keksijä Alpertti, jota Tomi Hulme baskerissaan tulkitsee
sympaattisesti. Yksi upeimmista laulajista oli kyllä Panu Thesslerin puotipuksu Tuomas. Miestä tulee kyllä aika surku,
vaikka onkin vähän sellainen jörrikkä. Muutenkin tyyppi oli sympaattinen, mutta
lisäksi ne hienot laulusuoritukset! Onneksi saa laulaa jopa kaksi kappaletta. Vielä
pitää kehua räväkkää sentraalisantra Santraa esittänyttä Eila Lainetta ja tämän vässykkämiestä Juhankustaata (Pentti Laine), joille oli kirjoitettu
todella herkulliset roolit! Myös Juhannan poika Viljo (Niilo Härkälä) oli
oikein hyvä nuorena isäntänä, varsinkin flirttaillessaan siskonsa kaason
kanssa.
Murteeseen täytyy ainakin ulkopaikkakuntalaisen katsojan
kiinnittää kovasti huomiota, ennen kuin korva tottuu ja kielestä saa kiinni. Mutta
puhe ja kieli on elämänmakuista ja soljuvaa. Jari Levyn säveltämää musiikkia on muuten esityksessä juuri
sopivasti. Erityisesti Kulmalan Juhan tulkitsema punasotilasteemainen laulu oli
hieno, ja ne molemmat Thesslerin esittämät.
Tällä kertaa lavastusta ei ole tarvittu; torpparimuseon rakennukset
toimivat sellaisenaan. Esityksen lopussa esiin rullattavaa vanhaa
valokuvajuliste luo nostalgisen sillan menneeseen. Hevoskärryä ja ihanaa vanhaa
Fordia nähdään usean kerran.
Yksi hauskimpia asioita illan esityksessä oli kyllä seurata
edessäni istunutta ohjaaja/käsikirjoittajaa, joka nauroi katsomossa varmaan
eniten. Luulisi sitä ne vitsit kuulleen jo niin monta kertaa… Mutta toisaalta
hyvä että viihdytti. Ehkä ensi-illassa olivat vielä menot ja tulot ja repliikitkin
toisilla hakusessa, mutta hyvällä mallilla ollaan. Myös mikit pätkivät hieman
ja tuuli (?) rahisti niitä aika tavalla.
Taas kerran iso kiitos koko Tuiskulan porukalle mukavasta
teatterielämyksestä. Tuiskula on yksi niitä kesäteattereista mihin on aina ilo
palata, ja missä tietää saavansa paikallishistoriallisen ja omaleimaisen
esityksen. Ja vieläpä täydellä sydämellä esitetyn.
Kuvien copyright ??
Näin esityksen ilmaisella kutsuvieraslipulla - lämmin kiitos!
Ps. Omat kuvat lisään ensi viikolla kun pääse kotiin vaihtokovalevyn luokse...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti