torstai 20. heinäkuuta 2017

Juuso - viimeinen patruuna / Jämsän kesäteatteri 19.7.2017

Oli moniakin syitä miksi halusin ehdottomasti nähdä tämän näytelmän Jämsässä. Juuso Waldenin henkilökuva on kiinnostava, ja toki hänen kytköksensä Suomen metsäteollisuuteen. Lisäksi olen vieraillut Rapalan kartanossa varmaankin kymmeniä kertoja ja tavannut kymmeniä Juuson sukulaisia (koska siskoni on naimisissa Waldenin kanssa), että siitä tulee myös pieni henkilökohtainen lisäys.


Risto Hakolan käsikirjoittama ja ohjaama henkilökuva Juuso - viimeinen patruuna kertaa Juuson elämää, keskittyen Yhtyneiden aikaan. Pikaisesti sivutaan myös lapsuutta ja aikaa paperitehdashommien jälkeen. Jämsä on oivallinen paikka näytelmän esittämiselle, koska se yksi Juuson tukikohdista oli, Jämsänkosken ja Kaipolan tehtaiden myötä. Näytelmässä ei (onneksi) käydä Juuson elämää kronologisesti läpi, vaan kehyskertomuksena on nuori toimittaja, joka tekee juttua lehteen. Siinä erilaisia ihmisiä haastatellessaan saavat katsojatkin kuulla anekdootteja ja muisteluita Juusosta. Jos nyt kaikki jutut eivät ihan historiallisia faktoja olekaan, niin ei se niin haittaa. Parempi hyvä legenda kuin tylsä totuus, ainakin kesäteatteria tehdessä.


Tarinassa on tehtaan työntekijöitä, toimittajia, venäläisiä pamppuja, brittiläisiä vieraita, jalkapalloilijoita, pontikankeittelijöitä - ja paljon muita ihmisiä. Dialogi on hauskaa ja hersyvää ja ihmiset ovat uskottavia. Silti 14 hengen porukalla selvitään kymmenistä rooleista. Todella raikkaita ja ihania näyttelijäsuorituksia. Välillä ihan sitä unohtaa katsovansa harrastajateatterin esitystä, niin hyviä näyttelijät olivat. Erityisesti tietenkin mahtava Seppo Väänänen Juuso Waldenin monellakin tapaa isossa roolissa sykähdyttää. Juuso likipitäen herää silmiemme edessä eloon. Tokihan minulla ei ole omakohtaista kokemusta miehestä sen enempää, mutta hyvältä näyttää ja kuulostaa. Myös Reijo Ahonen sosiaalivirkailija Raappanan housuissa on huikean hyvä! Minna Kivi on ihana pirtsakka ja reipasotteinen toimittaja ja Pentti Ruukki rempseänä karjalaisukkona sujuvine sutkautuksineen. Lisäksi Tani Lindroos kommari-Votena ilahdutti. Pakko vielä mainita moneen rooliin ehtivä nuori herra Kaapo Hakonen, joka veteli sellaisella antaumuksella että hattua nostan.

  

Hauskoja kohtia oli paljon. Kannattaakohan pontikkatehdasta siirtää Kaipolan tehtaan tieltä "syrjäiselle" Himos-vuorelle... Perinteinen kesäteatteriklisee eli kännikohtauskin nähdään, mutta onneksi se on suht lyhyt. Muistiko Juuso todellakin muka kaikkien työntekijöiden nimet ja perheidenkin kuulumiset? Naisten hameiden ja miesten hiusten pituuteen hän arvatenkin puuttui. Ja ehkä töihin tulevilla miehillä oli oltava sotilaspassi. Jalkapallomies hän oli henkeen ja vereen; ja ainakin pesäpallon kustannuksella (maailman ohuin kirja: "Pesäpallon historia Jämsänkoskella"). Esityksessä oli lukuisia esimerkkejä siitä miten Juuso huolehti ja huomioi väkeään. Toki myös hänen eksentrisempiäkin piirteitä kerrotaan... Ja olipa patruunalla aikaa puuttua pienimpiinkin detaljeihin (kuten värisävyjen valintaan tehtaan ruokalan maalaamisissa - tässä se "edesvastuton värisilmä" juttu oli hervoton). Myös Lotilan maatilan munittujen kananmunien määrät jne olivat tärkeää triviaa.


Nauratti myös se tuuheakulmakarvaisen venäläisdelegaation vierailu, kun kulkureitiltä taloja maalattiin ja puutarhoja kunnostettiin. Ja ihmisten asujenkin piti olla siistit. Kaippa tämmöistä naamiointia harrastettiin rähmälläänolon aikana? Muistan yhden Kari Suomalaisen pilapiirroksen vastaavasta tilanteesta. Työntekijöiden (ainakin johtavien toimihenkilöiden) oli hyvä näyttäytyä ampumaharjoituksissa, kirkonmenoissa, reserviupseeritoiminnassa ja Hakan futismatseissa. Juuso W. puuttui myös Valkeakosken Sanomien toimintaan eli lehden tehtävä oli kirjoittaa paikallisista mukavista asioista ja urheilusta. Tehtaan piipun halkeamisesta ei voinut uutisoida, koska Yhtyneiden Paperitehtaiden piiput eivät halkeile!

Lavastuksessa oli toimistohuoneita, seinillään aikansa urheilulegendoja (ja Mannerheim). Toisessa majaili Kuvalehden toimitus, toisessa Juuso. Lavan sivustoilla ja edessä olivat sitten muut tapahtumapaikat. Siirtymiset sujuivat sutjakkaasti.


Jämsän kesäteatterimiljöö on ihana! Pienen lammen rannalla, katetussa katsomossa ja sadekin taukosi juuri ennen. Kylmä toki oli, mutta se taitaa kuulua tämän kesän asiaan. Pitkät kalsarit oli nytkin yllä... Katettu katsomo on loistava juttu, mutta selkänojia jäin (taas) kaipaamaan. Puvustus (Minna Kiven käsialaa) oli pieteetillä toteutettu ja auttoi hyvin uppoamaan kesää 1969 tai muihin aikoihin. Kampaukset ja rekvisiitta täydensivät aikamatkailun.

Oli myös kauhean kiva kuulla ohjaajan avaussanat ja käytännön ohjeita illan kulusta heti aluksi. Ohjaaja muuten itsekin vieraili lavalla autonkuljettajan roolissa.


Lämmin suositus tälle kiinnostavalle tarinalle yhdestä Suomen merkittävimmistä patruunoista. Juuso Walden vaikutti satojen ja tuhansien ihmisten elämään, ja tämän esityksen myötä myös me muut saamme kokea pienen välähdyksen niin paikallishistoriaa kuin Suomen puuteollisuuden historiaakin. Esityksiä on 9.8. asti ja liput ovat maltillisen hintaisiakin (18/16/10 euroa).


Kuvat otin itse.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla  - lämmin kiitos teatterille ja Risto Hakolalle!

torstai 13. heinäkuuta 2017

The Miller Centre Theatre Company / Nell Gwynn, Minack Theatre 11.7.2017


Ensimmäinen vierailuni henkeäsalpaavan kauniiseen Minack Theatreen Cornwallin länsikärkeen oli 4-5 vuotta sitten. Nyt sitten oli ilo päästä sinne toista kertaa. Teatteri on louhittu niemenkärkeen aivan Atlantin rannalle, ja siellä sitten säiden armoilla katsotaan esityksiä. Kesäkaudella kymmenet eri teatteriryhmät vierailevat Minackissa; kukin esittäen n. viikon verran näytelmäänsä. Eli on ihan tuurista kiinni mitä pääsee reissunsa aikana katsomaan. 


Viime viikolla olisi mennyt muistaakseni klassikko Cyrano de Bergerac ja ensi viikolla Sebastian Faulksin kirjaan perustuva Birdsong. Kummankin olisin kovasti halunnut nähdä, mutta arpa lankesi Jessica Swalen näytelmään Nell Gwynn. Sekin sopi kyllä oikein mainiosti.


Nell Gwynn oli alun perin appelsiinimyyjä ja prostituoitu, josta tuli näyttelijä, aikana milloin miehet esittivät teatterissa naisroolitkitkin. Oikean historiallisen henkilön vaiheista ei paljon muuta tiedetäkään, paitsi tietenkin se että kuningas Charles II iski naiseen silmänsä ja tästä tuli herran suosikkirakastajatar. Siinä ei paljoa kiukkuinen espanjalaisvaimo painanut, tai lukuisat muut naisystävät. Nell oli (ainakin tässä tarinassa) sanavalmis, suorasukainen ja reipas nainen, joka ei kaivannut titteleitä itselleen mutta huolehti topakasti että sai kuninkaalta riittävän korvauksen luopuessaan omasta urastaan.

  

Näytelmään on kehitelty tarinaa historiallisten faktojen ympärille. Kadulta Nellin löytävä King’s Companyn näyttelijätähti Charles Hart (Andy Kempton) rakastuu tietysti suojattiinsa, mutta ei mahda mitään kun huikenteleva kuningas Charles II (James Rolfe) pistää koko viehätysvoimansa peliin. 


Näyttelijäseurue Thomas Killigrew’n (David Kay) johdolla koittaa saada uusia näytelmiä lavalle, viihdyttää kuningasta ja kansalaisiakin. Killigrew tekee rohkean päätöksen ottaa Nell Gwynn mukaan porukkaan, mutta onneksi yleisö tykästyy tähän kovasti. Näyttämöt joutavat jäämään kun Nell lähtee kuninkaan matkaan.

  

Nell Gwynnin roolissa hurmaa ihastuttava Pamela Cuthill. Muutenkin kaikki näyttelijät ovat oikein mainioita. Varsinkin teatteriseurueen diiva Edward Kynaston jota näyttelee  loistavasti Robin Clark. Tämä on tietenkin kaikista järkyttynein että nainen pääsee näyttelemään naista lavalle, koska kukaanhan ei voi näytellä naista yhtä hyvin kuin hän. Ei varsinkaan nainen! Toinen hauska tyyppi on näytelmäkirjailija John Dryden (hieman James Corden-mainen Jamie Heath), joka esittelee seurueelle mitä hauskimpia näytelmäaihioita.


Esitys alkaa sillain hitaasti että huonomaineiset tytöt soluttautuvat yleisön joukkoon myymään appelsiineja, esittelemään sulojaan ja puhumaan pikkutuhmia. Siitä olikin sitten hyvä siirtyä Lontoon kaduille ja teatterin lavalle. Oli tässä ajankohtaisia vitsejäkin, mm. hung parliament mainittiin…

  

Näytelmässä yhdistyi kivasti siis kuningasnäytelmäaspekti ja 1600-luvun lontoolaisen teatterin historia (suurin osa hahmoista on siis ihan oikeita historiallisia tyyppejä). Mukana draamaa, romanssia, juonitteluja (sekä hovissa että teatterissa), hienoa musiikkia ja laulua (kolmehenkinen orkesteri säesti ajanhenkisissä asuissaan) ja kauniita vaatteitakin. Kaikin puolin hieno elämys! 


Minackin iltaesitykset alkavat klo 20, ja silloin oli vielä hyvin valoisaa. Kun esitys loppui n. 22.45 oli pilkkosen pimeää. Siksi mukana kannattaa olla taskulamppu että löytää autonsa parkkipaikalta. Ilman omaa autoa paikalle on hankala päästä, koska teatteri on oikeasti aika syrjässä. Paikalta saa juomien, jäätelöiden jne lisäksi ostaa myös pientä purtavaa ja matkamuistoja. Väliajalla kuuma kaakao tekee kyllä terää.


Yksi Minackin parhaita puolia on upea upea paikka näköaloineen. Se on myös heikkous: sateella, tuulella ja muuten vaan huonolla kelillä ei ole kovinkaan mukavaa. Atlantilta puhaltava tuuli käy luihin ja ytimiin ja aaltojen lyödessä kallioihin repliikeistä on hetkittäin vaikea saada selvää. Onneksi tuuli ei ollut kamalan paha, mutta liki koko esityksen tihuutti vettä. Kannatti hankkia sadeviitat aiemmin päivällä. Paikalta saa vuokrata punnalla tosi käteviä retki-istuimia, ja ne ovat ihan ehdottoman käteviä. Jos jostain löytyisi moisia ostaisin heti. Olisi suomalaisissa kesäteattereissa ihan ehdoton!

 

Jos koskaan kesäaikaan osut Cornwallin ”peränurkille” ja teatterielämys kiinnostaa niin kannattaa suunnata www.minack.com sivuille. Lippujen hinnat eivät päätä huimaa (nämä hieman paremmat paikat £14) ja takaan että maisemiltaan ei tuosta enää teatteri paljoa parane.



Kuvat otin likipitäen kaikki itse.

perjantai 7. heinäkuuta 2017

Hotel Paradiso / Familie Flöz, Jyväskylän kesä 6.7.2017

Saksalainen pitkänlinjan teatteriryhmä Familie Flöz on vieraillut Suomessa paljon ja usein. Mutta minä en ole koskaan heitä onnistunut bongaamaan. Onneksi Jyväskylän kesän toinen ilta natsasi vihdoin että onnistuin näkemään Hotel Paradison. Jyväskylän kaupunginteatterin suuri katsomo oli täpösen täynnä ja korviahuumaavat aplodit tulivat esityksen jälkeen enemmän kuin ansaitusti. Kyllä oli meinaan nerokasta, hauskaa, viihdyttävää ja mustanpuhuvan riemukasta koko esitys.

Vuoristohotellia pyörittää kepin kanssa köpöttävä kipakka mummeli, tämän lemmenkipeä poika ja uudistushaluinen tytär. Siivojalla on kleptomaanisia taipumuksia, kokilla äreä koira ja ärhäkkä sirkkelintapainen. Paikassa sattuu ja tapahtuu; vieraita tulee ja menee, ihmeitätekevä kaivovesi saattaa myös houkutella paikalle. Makaabereja sävyjäkin nähdään, mutta nekin saavat katsojat hysteerisen naurun partaalle. Öisin hotellissa tapahtuu kuitenkin outoja, kun perheen edesmennyt isä lähtee seikkailemaan. Hotel Paradison pyöröovien takana ei kaikki ole ihan siltä miltä näyttää.


On uskomatonta miten vain neljän esiintyjän voimin saadaan esitettyä lukuisat tyypit. Puku/peruukkivaihdot ovat kyllä nopeita. Lisäksi kukaan ei esiinny omalla naamallaan, vaan kaikilla on kuminen groteski naamari.  Oma suosikkini on ehkä lakonisesti olkapäitään kohatteleva kokki, joka laskee lentäjänlasit otsaltaan sirkkeliä käynnistäessään. Ja huvittava poliisi/etsiväkaksikko; oliko toinen Tintti-isä Hergen näköinen?


Esitys on ollut valtava menestys ympäri maailman. Ja en ihmettele yhtään. Kieltä ei todellakaan tarvita; eleet ja ilmeet ja loistava näytteleminen ja ilmaisu riittää. Käsittämättömän hienoja tanssikuvioita, kuten vaikkapa asiakkaaseen ihastuneen hotellinjohtajan tai pikkolon ja johtajan dance battle!

Hotelli on kotoisa, nukkavieru, tummia puupaneleita ja musiikkina vanhoja iskelmiä vinyylikiekoilta. Menneen ajan tunnelmaa. Mulle tuli hetkittäin tunnelmasta mieleen ranskalainen musta komedia Delikatessen. Jos et ole nähnyt kannattaa ehdottomasti. Mustan huumorin säestämä tarina yhden talon ja sen kivijalassa olevan lihakaupan elämästä.


Yleisö on aivan tohkeissaan, ja encoreksi saamme kellopelikonserton ja hieman muutakin. Lopulta myös maskit poistuvat, ja porukassa olikin 3 miestä ja vain yksi nainen. Yhdellä miehistä (joka esitti mm. mummoa) olikin vaan aika sorjat jalat.


Jos vastaan tulee koskaan mikä tahansa Familie Flözin esitys niin minut löytää paikalta. Toivottavasti sinutkin! Tästä ei esitys enää paljoa parane.


Kuvien copyright Marianne Menke (2 ekaa), Michael Vogel (3.), Simona Fossi (4.).
Kumartamiskuva omani.


Näin esityksen ilmaisella pressilipulla. 

sunnuntai 2. heinäkuuta 2017

Entäs nyt Kotomaa! / Tuiskulan kesäteatteri 1.7.2017

Kolmas perättäinen kesävierailu Tuiskulan kesäteatterissa ja nyt ensimmäistä kertaa ensi-illassa. Tämän vuoden kantaesitys oli Pekka Saariston kynäilemä (ja ohjaama) Entäs sitten Kotomaa! Tapahtumat sijoittuvat vuoteen 1923 ja kertovat Kotomaa-nimisen talon asukkaiden elämään ja ihmiskohtaloihin. Torpparien asioita ollaan muuttamassa urakalla koko maassa, ja tämä heijastuu näytelmän henkilöihinkin. 

Kotomaassa asuu leskeksi jäänyt Juhanna poikansa kanssa; tytär asuu Tampereella ja on menossa naimisiin. Sisällissodan jälkeen vankileiriltä palannut velimies Vihtori (Viku) asuu perheineen nurkissa, mutta sisarusten välit ovat tulehtuneet (siskonmies ollut valkoisten puolella ja hukkunut). Sota, ja varsinkin vankiaika, ovat jättäneet Vikuun jälkensä, mutta kotipolttoisen kauppaaminen tuo ainakin lisätuloja, ehkä hieman ihmisarvoakin. Kylään ollaan puuhaamassa oja-auraosuuskuntaa ja häävalmistelutkin taitavat stressata Juhannaa. Ja kun se kotitalokin pitäisi jakaa Vikun kansalaisoikeuksien palattua. Ja miten kaikkeen liittyy salaperäinen amerikanenglantia vääntävä mies? Monenlaisten kommellusten jälkeen asiat saavat aika mukavan lopun sanoisin. On myös kiva kun päättävä kohtaus sitoo langat yhteen.


Näyttelijät osaavat hommansa ja joukkokohtaukset ovat hienoja. Samat tutut tyypit taas vastaavat taas parhaista roolisuorituksista. Johanna Toivanen-Perko on napakka ja topakka Juhanna. Emäntä, joka on kärsinyt sodassa ja yksityiselämässäkin. Raikasta ja hienoa näyttelijätyötä. Sovitteleva ja rauhallinen on sitä vastoin Vikin vaimo Anna (erinomainen Susanna Salo-Kimppa). Juha Kulmala on aina järjettömän karismaattinen ja Vikin rakastettavan rentun on kuin hänelle tehty. Tosin en ole ihan varma viiksistä… Kylässä on myös runoilija/keksijä Alpertti, jota Tomi Hulme baskerissaan tulkitsee sympaattisesti. Yksi upeimmista laulajista oli kyllä Panu Thesslerin puotipuksu Tuomas. Miestä tulee kyllä aika surku, vaikka onkin vähän sellainen jörrikkä. Muutenkin tyyppi oli sympaattinen, mutta lisäksi ne hienot laulusuoritukset! Onneksi saa laulaa jopa kaksi kappaletta. Vielä pitää kehua räväkkää sentraalisantra Santraa esittänyttä Eila Lainetta ja tämän vässykkämiestä Juhankustaata (Pentti Laine), joille oli kirjoitettu todella herkulliset roolit! Myös Juhannan poika Viljo (Niilo Härkälä) oli oikein hyvä nuorena isäntänä, varsinkin flirttaillessaan siskonsa kaason kanssa.

Murteeseen täytyy ainakin ulkopaikkakuntalaisen katsojan kiinnittää kovasti huomiota, ennen kuin korva tottuu ja kielestä saa kiinni. Mutta puhe ja kieli on elämänmakuista ja soljuvaa. Jari Levyn säveltämää musiikkia on muuten esityksessä juuri sopivasti. Erityisesti Kulmalan Juhan tulkitsema punasotilasteemainen laulu oli hieno, ja ne molemmat Thesslerin esittämät.


Tällä kertaa lavastusta ei ole tarvittu; torpparimuseon rakennukset toimivat sellaisenaan. Esityksen lopussa esiin rullattavaa vanhaa valokuvajuliste luo nostalgisen sillan menneeseen. Hevoskärryä ja ihanaa vanhaa Fordia nähdään usean kerran.

Yksi hauskimpia asioita illan esityksessä oli kyllä seurata edessäni istunutta ohjaaja/käsikirjoittajaa, joka nauroi katsomossa varmaan eniten. Luulisi sitä ne vitsit kuulleen jo niin monta kertaa… Mutta toisaalta hyvä että viihdytti. Ehkä ensi-illassa olivat vielä menot ja tulot ja repliikitkin toisilla hakusessa, mutta hyvällä mallilla ollaan. Myös mikit pätkivät hieman ja tuuli (?) rahisti niitä aika tavalla.


Taas kerran iso kiitos koko Tuiskulan porukalle mukavasta teatterielämyksestä. Tuiskula on yksi niitä kesäteattereista mihin on aina ilo palata, ja missä tietää saavansa paikallishistoriallisen ja omaleimaisen esityksen. Ja vieläpä täydellä sydämellä esitetyn.


Kuvien copyright ??
Näin esityksen ilmaisella kutsuvieraslipulla - lämmin kiitos!

Ps. Omat kuvat lisään ensi viikolla kun pääse kotiin vaihtokovalevyn luokse...