Eikä tarvinnut pettyä! Aivan mahtavan huikea visuaalinen seikkailu tämän legendaarisen palturinpuhujan seikkailuihin ja elämään. Vai oliko Paroni oikeasti mikään luikurinlaskija? Vai oliko hänellä vaan loistavan tarinaniskijän taito, se samanlainen kun Väntsilläkin? Mene ja tiedä, mutta helkkarin hauskaa tätä ainakin on seurata. Väntsi taipuu moneksi: sen lisäksi että hän on itse Paroni, niin häneltä luonnistuu myös Paronin vanhemmat, puolisot, ratsut, kaikki kohdatut ihmiset...
Kaikille katsojille lienee tuttuja monet Paronin seikkailut - kuinka hän lensi tykinkuulalla, nosti itsensä hiuksistaan suosta, miten hän kävi kuussa jne. Kaikki nämä, ja paljon muuta, saamme kokea vauhdikkaan esityksen aikana. Tutustumme moniin mielenkiintoisiin ihmisiin ja eläimiin, vierailemme useassa maassa, sillä Paronihan matkusti tiuhaan. Paronin vaimoonkin saamme kunnian tutustua. Ja Silviaan, tuohon ruotsalaisratsuista uljaimpaan!
Tarina (sekin Väntsin käsialaa, kuten myös nukkerakentaminen) on sopivan rönsyilevä, yhteiskunnallinen ja ajankohtainenkin (vaikka tapahtuukin 1700-luvulla). Sekä ennenkaikkea helkkarin viihdyttävä. Välillä sitä huomaa melkein tikahtuvansa nauruun, välillä taas tuntevansa suurta sympatiaa Paronia kohtaan. Hetkittäin vauhtia on kuin Paronin paimentamissa mehiläisissä, mutta sopivia suvantokohtiakin on että saa vedettyä henkeä välillä. Rohkeiden seksikohtausten takia ei suositella ihan perheen pienimmille :-)
Rekvisiittaa on pieni näyttämö täynnä. Lukuisia kirpputoreilta ja roskalavoilta löydettyjä maalauksia ja kaikenlaista sälää. Tauluja hyödynnetään oivallisesti - miten ratsun saa kirkontorniinkin roikkumaan. Täydet pisteet siis nerokkaasta lavastuksesta ja kaiken sekatavaran hyödyntämisestä. Niin paljon sellaisia oivalluksia ettei olisi tullut mieleenkään miten tuoli voi olla äiti tai kahvikannu isä! Upea teatterisammakko kruunaa kaiken, putkahtamalla esille milloin missäkin kohtaa. Hän kun kuvittelee olevansa tulossa esiintymään mukaan. Ja tuleekin.
Väntsin lisäksi lavalla, tai sen laidalla oikeammin, taituroi pianonsa kanssa haudasta nousseen näköinen Kari Mäkiranta. Hän on kuin paraskin mykkäelokuvan säestäjä, tahdittaa kohtauksia, tuudittaa katsojat transsiin ja toimii tunnelman luojana. Ja lähtee välillä pianon takaa liikkeelle, osallistumaan mm. kaksintaisteluunkin. Kyllä tässä lauletaankin välillä, kuten vaikka nerokas viisu Olenhan aatelinen, jossa todetaan että aatelisilla on suuret, kaukana toisistaan sijaitsevat silmät ja rako etuhampaiden välissä. Että nyt sitten tiedetään sekin.
"Aina joku juttu jää kesken" toteaa viikatemiessammakko tullessaan hakemaan Paronia. Niinpä. Paronin tarinoiden seurassa olisi viihtynyt pidempäänkin kun puolitoista tuntia.
Esityksen ensi-ilta oli jo syyskuussa 2016, mutta onneksi Paroni teki paluun teatterille nyt keväällä. Jos ei jo tullut selväksi, niin menkää ihmeessä katsomaan tämä! Ette kadu! Esityksiä on 26.3. asti, sekä 1.4. vierailu Helsinkiin, Nukketeatteri Sampoon.
Kuvien copyright Jussi Virkkunen
Näin esityksen alennushintaisella lipulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti