sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Miehen kylkiluu / Lahden kaupunginteatteri 1.10.2016

Jos kerran tehdään hömppää niin tehdään se sitten kunnolla. Niinkuin Lahden kaupunginteatteri tekee yli satavuotiaan klassikon eli Maria Jotunin Miehen Kylkiluun. Eihän tästä juuri enää näytelmä kevene, mutta sen kesäteatterimäisen hömpän voi tehdä hyvinkin. Lasse Lindeman on sovittanut ja ohjannut tämän oikein taiten ja saanut aikaan iloisen kevyen klassikon. Joka vetänee etenkin vanhempia katsojia salit täyteen.


Olen nähnyt tämän joskus montakymmentävuotta sitten, harrastajateatteriversiona, mutta onneksi en muistanut juonesta juuri mitään.

On apteekkari (Tuukka Leppänen) joka näyttäisi vikittelevän apteekkioppilasta Ainaa (Anna Andersson). On hänen mustasukkainen rouvansa Elli (Liisa Loponen), joka lopulta muuttaa kotoa kostoksi yhteisen ystävän tohtori Yrjön (Jari-Pekka Rautiainen) luokse. On apteekin hieman höhlä apumies Tuomas (Mikko Pörhölä), joka huomaa lirkutelleensa liikoja peräti kahdelle naiselle, apteekin taloudenhoitaja Amalialle (Raisa Vattulainen) ja tohtorin taloudenhoitaja Miinalle (Lumikki Väinämö). Ja sitten soppaa hämmentämässä on vielä suutari Topias (Mikko Jurkka), Amalian veli. Tämän sakin sekalaisia ja monimutkaisia lemmenkuvioita säestää mainio musikanttiduo eli Satu Lång ja Martti Peippo.


Säätöä ja sekaannuksia on varmaan enemmän kuin Kauniiden ja rohkeiden kaikissa jaksoissa yhteensä. Juonesta ei sen enempää, mutta lempi leiskuu, ja monta suukkoa oikeiden ja väärien ihmisten kanssa vaihdetaan ennenkuin vaikka löytää kantensa ja loppu on kutakuinkin onnellinen. Tässä on kyllä hauskaa verbaliikkaa ("kaunis on harakkakin kun harvoin näkee") ja nasevaa sanailua, varsinkin naisten kesken ("ei haukkuvan koiran suuhun lintu lennä"). Välillä tekee mieli pyöritellä päätään Ellin tuittuilulle. Oikeasti tässä on kyllä paljon vanhahtavia asenteita, erityisesti naisia vähättelevää. Ja välillä myös miehiä ("naitu mieskin on ihminen vielä")! Ja oikeastiko joku (tässä Topias) jättäisi nuukuuttaan viemästä vaimoaan lääkäriin ja sitten tämä vaan ottaisi ja kuolisi? No ehkä...

Silti naisethan tässä vievät ja miehet vikisevät, tai ainakin ovat aikamoisia vässyköitä. Tuomas ja Yrjö varsinkin. Tosin Yrjö toteaa: "Voi teitä naisia - järkeä ei teihin saa!". Mutta vaikka nämä miehet ovat lapatossuja, niin ei niistä silti voi olla pitämättä. Paitsi Topias on kyllä aika ärsyttävä tyyppi.


Näyttelijät irrottelevat hetkittäin oikein kunnollakin rooleissaan; vedetään hieman överiksi liikekieltä ja puhemaneereja, mutta tähän se sopii kyllä. Kaikki tekevät tasaisen hienoa työtä. Erityisesti topakat ja sanavalmiit naisroolit ilahduttavat. Niin, vaikka juuri äsken sanoinkin että tämä on hieman misogyyninen näytelmä, niin kyllä tässä ne naiset kuiteskin jyräävät - hyvä Maria Jotuni!

Suomi-Filmi estetiikkaa ovat lavalle loihtineet lavastaja Pentti Valkeasuo ja puvustaja Tytti Huhtaniska. Kaunista ja raikasta. Pyörölavalla saadaan eri interiöörejä kätevästi muuteltua. Huoneet ovat avaria, valoisia, hieman herraskaisiakin (no sitä toki ovat pääosin henkilömmekin). Ja apteekki on ihana!


Neljättä seinää lavan ja yleisön välillä rikotaan, tai jos ei nyt aivan rikota, niin ainakin kurkitaan voimakkaasti läpi. Ihan virkistävää.

Kyllä tämän parissa reilun parituntisen viihtyi oikein hyvin, vaikkei mikään syvällinen juttu ollutkaan. Mutta kai sitä ihminen kaipaa arkeensa joskus myös hieman hattaraa ja poutapilviä, ja siihen Miehen kylkiluu on oikein mainio lääke.

Ja iso kiitos JP:lle jatkoista!


Näin esityksen alennushintaisella lipulla.
Kuvien copyright Johannes Wilenius

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti