keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Sumu / Kansallisteatteri 14.9.2016

Kyllä, tässä on ehdottomasti yksi syksyn kiinnostavimpia näytelmiä! Juha Jokelan uusi näytelmä Sumu on älykäs, ajankohtainen, purevan analyyttinen, hauska ja erittäin katsottava. Vaikka se on aika pienimuotoinen, ja sen puolesta sopisi ehkä pienemmälle näyttämölle paremmin, niin Kansallisteatterin suuri näyttämö on näin tärkeälle näytelmälle juuri oikea koti. Sitäpaitsi pyörönäyttämön käyttö ei ole muualla mahdollistakaan.


Sumun lähtökohta on ääreishyvä teksti. Monitahoiset henkilöhahmot heräävät eloon ja dialogi on todella elävää ja soljuvaa. Tykkäsin kauheasti siitä miten tämän Somnimag-firman asiat ja Suomen (ja Venäjän) lähihistoria on nivottu niin hyvin yhteen. Tämä on niin uskottavaa, että voisi hyvinkin olla totta. En voi olla miettimättä missä katoissa Jokela on kärpäsenä kuunnellut keskusteluja. Politiikkaa ja tiedettä, ihmisen identiteettiä. Ja ihanan hersyvää huumoria, joka kumpuaa vallan arkisista asioista ja erilaisten ihmistyyppien kohtaamisista. Vaikka tässä onkin aika isot kuviot kyseessä, niin huumoria niistäkin löytyy, roppakaupalla. Tarina pitää erinomaisesti otteessaan, ihan loppuun asti (vaikka se olikin hieman arvattava).

Toinen tärkeä asia varmistamaan täydellinen näytelmäelämys on viiltäväntarkka ohjaus. Juha Jokela vie tätä taitavaa näyttelijäsakkia eteenpäin upeasti. Ja kaikki muukin pelaa hyvin yhteen. Pyörönäyttämölle Teppo Järvisen upeasti lavastama toimistomiljöö laboratorioneen ja takaseinän valtavine neliö/sälekaihdinseinineen on arkisen näyttävä. Max Wikströmin taitava valaistus ja Tommi Koskisen äänimaisemat täydentävät kokonaiskuvaa. Unohtamatta Timo Teräväisen videosuunnittelua, joita käytetään myös aika paljon. Mikään ei kuitenkaan dominoi, vaan elementit pelaavat hyvin hillitysti ja yhteen. Tätä kaikkea taustaa vasten on ensemblen helppo vetää hyvin uskottavia roolejaan.


Sillä kolmantena syyntulevat Kansiksen häikäisevän hienot näyttelijät. Aina niin kovin hyvä Timo Tuominen firman puun ja kuoren välissä kärsivänä toimitusjohtaja Ollina. Toisaalta Olli haluaa olla lojaali vanhalle kaverilleen Taistolle, mutta toisaalta... Olli on vähän sellainen nolojen tilanteiden mies. Jani Karvinen on tutkijakollega Taisto, toinen firman perustajajäsenistä, ja somessa Venäjän vastaisia mielipiteitään ahkerasti jakava. Tyrkky-tuuliviiri-pyrkyri-myyntitykki Jonena erinomaisen hyvä Kari Ketonen. Tämä rooli sai minut ihan hykertelemään; niin ärsyttävä tyyppi oli kyseessä. Semmoinen joka tietää kaikesta kaiken, vaikkei olisi aavistustakaan.

Firmaan palkattu venäjänkielentaitoinen sihteeri (Elena Spirina) herättää niin epäilyitä kuin luottamustakin Somnimagin miehissä. Ja on toisena osapuolena ehkä hauskimmassa kehityskeskustelussa koskaan. Tai noloimmassa. Tai ehkä molemmissa. Katariina Kaitue on tiukan viileä ministeri ja Jukka-Pekka Palo sähkösanomatyylinen tyly valtion virkamies. Karin Pacius ottaa ministerinsalkun loppuvaiheilla. Kaikki kolme vallan sopivia rooleihinsa. Videolla näyttäytyy vielä Ria Katajan toimittaja.

Tekstissä on paljon Venäjä-kriitiikkiä, ja ihan aiheesta. Itse olisin Taiston linjalla, mutta tämä näytelmä saa näkemään kolikon molemmat puolet. Ja pohtimaan etiikkaa, moraalia ja niiden ongelmia esimerkiksi juuri idänkaupan yhteydessä. Onko lahjonta ok? Kuinka paljon ja kenelle sitä voi ja kannattaa (tai suorastaan pitää) harjoittaa? "Jos me lahjottais tän yhden kerran?" - onko semmoinen Venäjällä edes mahdollista.


Lyhyesti juoni: kaksi tutkijaa on perustanut firman hienon aivokuvannuslaitteensa ympärille. Ministeriön ehdotuksesta masiinaa aletaan kauppaamaan Venäjälle. Jonka Krimikuviot aiheuttavat konfliktia firman sisällä. Yksilön ja yritykset edut, arvot ja moraali ovat koetuksella ja miten tämä kaikki istuu Suomen ja Venäjän (kauppa)suhteisiin yleisellä tasolla.

Illan aluksi bloggariklubilaiset pääsivät maistelemaan Lavaklubin uusittua menua (ja siinä olikin maistelemista, huh!) ja vaihtamaan pari sanaa Juha Jokelankin kanssa. Jokelalla oli ihan hyvä fiilis juuri ennen ensi-iltaa vaikka oli nukkunut edellisen yönsä hieman huonommin kuin yleensä. Meillä oli tarkoitus opetella hieman vloggaamisen saloja porukalla, ja niimpä sitten väliajalla ja esityksen lopussakin kuvasimme toisiamme ja vastailimme Kirsin kysymyksiin. Nämä menivät sitten suorana Kansallisteatterin Facebook-sivuille (jossa ovat edelleen nähtävillä). Minun väliaika-analyysiä voi käydä katsomassa


Suosittelen muuten Lavaklubia ennen teatteria. Sieltä on ääreislyhytmatka katsomaan esitystä, ja siellä on mukavia istumapaikkoja. Sekä tosi hyvä sapuska!

Korkkaisin kyllä fiktiivibisset tälle näytelmälle jos joisin olutta. Nyt tyydyn sen sijaan vaan kehumaan kovasti ja suosittelemaan kaikille tämän näytelmän näkemistä. Tämmöistä laatukamaa ei näe ihan joka päivä! Bravo Jokela & Kansallisteatteri!


Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Kuvien copyright Stefan Bremer

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti