lauantai 23. heinäkuuta 2016

Rocky Horror Show / Teatteri Kulissi 22.7.2016

Rocky Horror Show on mulle SE musikaali. Siis se kaikkein tärkein ja rakkain ja paras ja tutuin ja nähdyin. Siispä aina tarttee pohdiskella jokaisen uuden produktion kohdalla haluanko sen nähdä, ja mitä jos ne pilaa sen tai ei tee sitä oikein tai... Mutta jostain syystä tällä kertaa en ollut kauhean epävarma ja epäilevä. Vaikka kyseessä oli harrastajateatteri. Ja tekijöitä jotka eivät olleet lainkaan tuttuja. Eikös sitä silloin olisi pitänyt olla todella epäluuloinen? Mutta ei kaikki mene aina niinkuin järkeilisi. Suhtauduin positiivisen innokkaasti ensi-iltaan!


Moog Konttisen suomennos toimii aina ja nätisti. Lavastus oli varsin näppärää ja kekseliästä ja taustalla oli parvi. Bändi soitti siellä ja sitä hyödynnettiin valtavan monessa kohtaa muutenkin. Eddien pakastin oli myös siellä. Antti Viitamäki oli sekä sovittajana että ohjaajana, ja leffasta oli ammennettu paljon juttuja, mutta myös originaaleja oivalluksia oli riputeltu mukaan. Hyvä. Leffan voi aina katsoa kotona sataan kertaan, mutta livejuttu on eri asia. Tarinaa on toki hieman virtaviivaistettu, ja sillä saatu esityksen kesto alle kahteen tuntiin (kyllä, sisältäen vielä väliajankin)! Mutta porukkaa oli lavalla, yli parikymmentä henkeä pääroolien ja bändin lisäksi, eli hetkittäin oli aikamoista tunkua.


Casting oli mielestäni varsin onnistunutta. Elsa Kalervon Janet oli sopivan bimbohko ja Petteri Olkinuoran Brad reipashenkinen ja suoraselkäinen (ja todella hyvä laulaja). Ja se minkä Ville Leppänen (Rocky) lauluäänessä saattaa missata, niin sen hän kyllä atleettisella olemuksellaan paikkaa - huh! Kyllä vain, minäkin saatan Janetin ja Frankin tapaan paljastua lihaksikkaiden miesten ystäväksi. Pekka Ahosen Tohtori Scottilla oli hurmaava germaaninen aksentti ja Kalle Seppäsen Eddie oli sopivan rock (eikä lainkaan Meatloafmainen, siitä pisteet!). Ja erityisen suloinen lauluääni oli alku/loppulaulaja Heidi Laasasella (menikö oikein, kun on kolmoismiehitys tässä?).


Entäpä linnan/Frankin henkilökunta sitten. Riff-Raff (Aleksi Keurulainen) hieman ehkä pidätteli rokimpaa ääntään, ja visuaalisesti ei ollut niin kovin kyttyräselkäinen niljake kuin Richard O'Brien. Magenta (Nea Vilhuniemi) ja Columbia  (Taru Norrena) ovat molemmat oikeinkin hyviä. Ja ne Riffin ja Magentan kotiplaneettansa asut, huh ja vau!


Pablo Delahay oli ulkoisesti hyyyyyyvin Tim Currymäinen, joka on ehkä sekä siunaus että kirous. Kun vielä moni ele, ilme ja äänenpaino oli Curryä parhaimmillaan, niin tuli hetkittäin epärealistinen olo. Siis Curryn Frankia ei kukaan päihitä, vaikka olen nähnyt maailmalla musikaalista lukuisia versioita, ja monia erinomaisia Frankeja. Ja se ääni, sulan lattialle lätäköksi. Siis Delahayn ääni. (Ja Curryn äänikin toki). Kyllä, toimii. Mutta. Haluaisin, ja en halua kuitenkaan haluta, nähdä Curry-kopiota lavalla. Kun potentiaalia on, niin sitä pitäisi käyttää. Lisäksi enemmän volyymiä ja selkeämpää laulua. Kiitos!

Muutama pieni seikka tässä kokonaisuudessa oli joka hieman häiritsi. Anniina Kärkkäisen suunnittelema puvustus on ensimmäisellä puoliskolla päähenkilöillä oikein onnistunutta. Mutta ne kaikki muut tyypit! Kasarihenkinen aerobic/neonväriestettiikka ei uppoa, ei (ehkä muistan ne ajat liian hyvin). Onneksi väliajan jälkeen pääsevät pitsit, puuhkat ja paljas pinta muillakin esille. Ja liekö ensi-iltahermoja vai mitä, mutta kun Frankin rooliin on saatu NOIN karismaattinen tyyppi kun Delahay, jolla on oikeasti tosi makee ääni, niin soisin kuulevani sitä kanssa. Eli suuta auki ja reilusti ja ääni esiin!


Jos oli Frankin ääni hieman vaisu, niin sitä oli bändin soittokin. Monessa biisissä on MUNAA, ja se olisi kiva kuulla myös soitossa. En tiedä oliko se miksaus vai mikä, mutta hirveän hiljaa taitavat muusikot soittivat. Istuin 3. vai 4. rivin keskellä, eli en edes missään kaukana, mutta hetkittäin piti oikein pinnistellä että soitetaanko siellä. Lisäksi muutamista biiseistä oli aika erikoiset sovitukset.

Koko konkkaronkka ensi-illassa!

Jyväskylän Teatteriyhdistys Kulissi toimii kesällä Survon kartanon ja Korpelan tilan pihapiirissä, vanhassa ladossa. Siitäpä Latoteatteri! Paikka on kyllä tosi viehättävä ja vain kivenheitto Jyväskylän keskustasta. Latoon on rakennettu ihan nykyaikaiset teatterivalot ja äänentoistot eli sikäli se ei kauheasti eroa muista esityspaikoista. Mutta ei ole hyttysiä, kylmää tai sade vaivaa (vaikka olisi satanutkin). Ulkona on kaksi ulkohuussia. Niin, ja on muuten edullinen kanttiini väliaikatarjoiluita varten, eli varaa rahaa mukaan!

Bändi kiittää enskariyleisöä!

Enskariyleisö oli aika reippaasti mukana, mutta olisipa mahtavaa osallistua yhteen kolmesta interaktiivisesta esityksestä! Se, siis yleisön osallistuminen, kun on aika oleellinen osa tätä juttua.

Esityksen alussa saksalaisaksentilla "käyttäytymisiohjeet" yleisölle - toimii! Ja prologin aikana projisoinnit vanhoista scifirainoista (mitkä siis biisissä mainitaan) - toimii! "Palomies"tolpat joita hyödynnetään mainiosti - toimii! Floor show on aina mun yksi suosikkikohtia ja niin nytkin (harmi vaan kun Rockyn mikki sano tässä sopparin irti). Varsinkin Brad oli erinomainen :-) Muuten, Frank on huikean paljon paremman näköinen livenä kuin esityskuvissa, vaikka kuvat hienoja ovatkin.


Oli muuten mielenkiintoista lukea käsiohjelmasta, että Kulissi oli tätä mielimässä jo 3 vuotta sitten, mutta Turun kaupunginteatteri ehti ensin. Ja joo, kaikesta isosta budjetista ja muusta menosta huolimatta se ei oikein ollut versio minun makuuni.


Ehdottomasti kannattaa käydä katsomassa, mikäli RHS on yhtään sun musikaalisi. Ja vaikkei olisikaan, niin kannattaa antaa mahdollisuus. Kuten Frank sanoo: "Haaveesi - elä ne / et enää pelänne". Kyllä mä mielelläni menisin uudelleenkin muutamien viikkojen päästä, katsomaan oisko vielä napakoituinut. Esityksiä on siis 31.8. asti, ja lippujen hinnatkin ovat hyvin maltilliset (18/15€).


Esityskuvien copyright Jaakko Manninen.
Muut kuvat omia.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla, iso kiitos!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti