perjantai 29. heinäkuuta 2016

Teatterikesä 2016 tulee!

Tampereen teatterikesä on melkein jo ovella eli ensi viikolla se alkaa! Itsellä on tiedossa varsin kiireinen viikko; parhaimpina päivinä on neljäkin esitystä. Ja perjantaina ei yhtään, kun silloin pitää suhata Kuopioon koiranäyttelyyn ja takaisin. Esityskartta on varsin monipuolinen, ja vaikka monta olenkin talvella jo nähnyt kotiteattereissaan, niin paljon kiinnostavaa katsottavaa löytyi siitä huolimatta. Ohessa muutamia tärppejä ja suosituksiani, jos jollakulla on vielä tilaa ensi viikon kalenterissaan!

I'm doing this for you (ma ja ti). Kanadalaiskoomikko Haley McGee vetäisee luultavasti riemastuttavan performanssin. K18 ja englanniksi.

Viime kesänä Koukkuniemen pihalla oli sen verran vaikuttava elämys. että osittain saman porukan eli uuden Täsmäteatterin työstämä 2400 sekuntia houkuttelee mut katsomoon. Muutama ilmainen esitys, ja muutama maksullinen.

Miten 3 miesnäyttelijää selviytyy teini-ikäisen Rosen maailmasta? Se kannattaa käydä katsomassa joko ma tai ti, kun Rose, Rose, Rose pölähtää Teatterimontun lavalle. Minä ainakin aion.

TeaK esittää Ruskan. Pitäisi olla ajankohtaista ajankuvaa ja ohjauksesta vastaa Ruusu Haarla. Ma ja ti katsottavissa (itse menen tiistaina).

Mikä **t*n Pikku Prinssi? on varsin hieno toteutus tästä klassikkosadusta, suosittelen! Tanssiteatteri MD vetäisee Hällässä kaksi esitystä tiistaina. Kävin katsomassa maaliskuussa ja pidin kovasti.

Jos allakkaan kävisi, niin rientäisin oitis Hurma monologifestivaaleille kuuntelemaan monologeja. Kaikkia niitä kun en ole valitettavasti nähnyt! Ti, ke ja to.

Ti ja ke voi käydä katsastamassa kehutun Q-teatterin Tavallisuuden aaveen, mikäli sen keväällä missasit. Voin suositella. Absurdia ja oudon viihdyttävää. Itse näin tämän helmikuussa.

Ti ja ke kannattaa myös käydä viihtymässä The Grimm Book of Horrorsin kanssa. Lastensatuklassikoita melko moderneina sovituksina. EI ihan pienimmille :-) Kävin tämän katsomassa Riihimäellä maaliskuussa ja pidin kyllä.

Samoille päiville on laitettu myös Aurinkoteatteri Maa-Tuska. Vaikutti sen verran absurdin kiinnostavalta että menossa ollaan!

Tar Baby vaikuttaa ajankohtaiselta ja viihdyttävältä sekä politiikkaa sipaisevalta, mikä sai mut ainakin tarttumaan täkyyn. Desiree Burch on minulle entuudestaan tuntematon, mutta odotan mielenkiinnolla torstai-iltaa. Esitykset ke ja to.

Mulla jäi jostain syystä tämä Transformations aikoinaan näkemättä, joten kovin ilahtunut olin kun se löytyi Teatterikesän ohjelmistosta. Kahdestikin jopa (ke ja to). Suuntaan siis innolla katsomaan, mitä Teemu Mäki ja Transforces saa irti maskuliinisuudesta.

Tämäkin on nähtävä! When I Die on esitys muusikoiden paluusta takaisin kuoleman takaa. Musiikkia luvassa ke ja to Teatterimontussa.

Jos on jäänyt huikean koskettava ja loistava Anna Paavilaisen Play Rape näkemättä ja kokematta, niin NYT ois siihen mahdollisuus. Kaksikin (to ja pe). Käytä niistä jompikumpi, et jää paitsi. Upea. Itse pääsin kokemaan sen viime maaliskuussa.

Sirkuksen ystäville on luvassa herkkua to ja pe kun Race Horse Company vetäisee Sorin Sirkuksen tiloissa Super Sunday:n. Sinne!!

Viime vuonna suuren vaikutuksen teki ruotsalaisversio Vanja-enosta, tänä vuonna toivon samaa Tsehov-ekstaasia islantilaiselta Lokilta. Mávurinn /Lokki esitykset pe ja la TTT:llä. Pitkä se ainakin on!

Pe ja la on mahdollista nähdä Svenska Teaternin Förvandlingen, jonka kanssa missasin talvella. Joten senkin saapuminen Teatterikesään ilahdutti kovasti.

Viikonlopulla (la ja su) Nätyläisten Hipsterit. Josta en tiedä juuri mitään, ja siksipä menenkin sen katsomaan!

Tämä kuulostaa sen verran absurdilta ja kiinnostavalta että koitan sovitella kalenteriin myös Räähkän luku - kauhunukkemystikaalin! To ja la klo 23 Onkiniemen vanhassa voimalassa.

Viikonlopulla on luvassa lisää "friikki"sirkusta kun Capilotractées esitetään Sorilla.

Tässä nyt muutamia vinkkejä joiden avulla pääset alkuun! Olisipa kiva törmätä jossain, eli tule nykäisemään hihasta ja moikkaamaan jos minut jossain bongaat. Jossain välissä kerkeän kyllä kahvillekin.

Lisää ohjelmatarjontaa (jossa siis kymmeniä muitakin kiinnostavia esityksiä) löytyy Teatterikesän sivuilta.


tiistai 26. heinäkuuta 2016

Don Giovanni / Savonlinnan oopperajuhlat 25.7.2016

Kyllä Savonlinnan Oopperajuhlien yksi isoimmista tenhoista on Olavinlinna. Edellisestä vierailusta on aikaa muutama kymmenen vuotta (!!), mutta onhan se kiistämättä yksi hienoimpia paikkoja missä voi mitään kulttuuria nähdä. Miksipä sitten en ole muutamaan aikaan käynyt? No, liput ovat aika helkkarin kalliita. Nyt sain paikan joululahjaksi (lämmin kiitos vanhemmilleni!), mutta hinta oli varsin suolainen (yli satasen) vaikka paikat olivat "vasta" neljänneksi kalleimmilta paikoilta. Ja toisekseen, en ole NIIN suuri oopperan ystävä loppuviimein. mutta onhan tuo elämys, päästä kokemaan tämmöistä keskiaikaisessa linnassa.


Viime maanantain oopperana oli Mozartin Don Giovanni. Musiikki on hienoa, puitteet mitä oivallisimmat ja 3,5 tunnin istuminen ei ollut lainkaan puuduttava kokemus (paitsi seurueen yli 2-metriselle henkilölle, joka valitsi käytävällä seisomisen väliajan jälkeen). Hellepäivän jäljiltä linnassa tarkeni, mutta ei ollut liian kuuma kuitenkaan. Mutta ei ollut myöskään käyttöä mukana raahatuille villashaaleille yms :-D Vesipullolle kyllä.


Poppi Ranchettin lavastus oli linnan henkeen hyvin sopiva eli kolme isompaa liikuteltavaa talon osaa, holvikaarineen ja muineen. Giovanna Fiorentinin puvut olivat näyttäviä ja juurikin sopivia tähän. Sellaista muskettisoturihenkeä, sulkatöyhtöisine hattuineen ja ylhäisemmillaä naisilla kauniine pukuineen. Paitsi kyläläisillä & maalaisilla oli sopivat maanhenkiset vaatteet.

Ja ne oudot kuoleman airuet olivat upeat myös, erityisesti se ruokapöydän alta paljastunut valkoinen vähäpukeinen neitokainen, joka johdattaa lurjus-Don G:n helvettiin.


Waltteri Torikka on kyllä erinomaisen hyvä laulaja, mutta myös varsin ilmeikäs ja ketterä näyttelijä. Ihan kuin Mozart olisi kirjoittanut tämän roolin ihan Waltterille :-) Poikamainen charmi iskee yhtä hyvin katsojaan kuin Don Giovannin viettelemiin naisiin. Ja niitähän piisaa... Pidin oikein kovasti myös Tapani Plathanin Leporellosta; tämä on ilkikurinen ja isäntäänsä hetkittäin varsin kypsynyt. Ja samansorttinen poikamainen charmi toimi tässäkin tapauksessa. Leporellolla on siis pilkettä silmäkulmassa, vähintäänkin saman verran kuin isännällään. Mutta on se DG varsinainen ketku, vie Leporellonkin naiset!



Helena Juntunen oli mahtipontinen ja kovin näyttävä Donna Victoria, ja mikä kampaus/peruukki! Ja jostain syystä Tuuli Takala hurmasi minut aivan tyystin Zerlinana. Ihanan raikas ja iloinen esiintyjä, ja äänestäkin pidin! Ihana duetto Torikan kanssa! Ja vaikka komtuurilla on aika pieni osa, niin onhan se vaikuttava ja komea - Jaakko Ryhänen oli siis myös mykistävä. Muutkin laulajat hoitivat tonttinsa mallikkaasti.

Paul-Emile Fourny ohjasi tämän ja musiikin johdosta vastasi John Storgårds. Näytti ja kuulosti hyvälle! Ainakin näin maallikon silmiin ja korviin. Ja veikkaisin, että vaikka moni kuulosti olevan x:nnettä kertaa oopperajuhlilla, niin Torikan houkuttelemina ensikertalaisiakin joukossa varmasti oli. Joille tämä oli varmaan oikein hyvä johdatus sekä oopperaan että Savonlinnan oopperajuhlille.


Tässä oli monta hyvää joukkokohtaustakin, joista panikoivat aatelismiehet rappusissa ehkä hauskin. Ja monta muutakin kikatuttavaa juttua, esimerkiksi kun DG opastaa Leporelloa olemaan hän, heidän vaihtaessaan rooleja. Se käsienheilutus! Ja kun DG ja Leporello kertovat seikkailuistaan toisilleen orkesterimontun yli "huutaen"! On se DG varsinainen ryökäle; viinirypäleetkin räkii suustaan lattialle. Mutta elostelija tai ei, pelkuri hän ei ole, ja siksikin lähtee komtuurin matkaan ylväästi! Sympaattinen lurjus.


Oma paikka oli B-katsomon kymppirivin keskellä, ihan hyvä, varsinkin kun laulajat käyttivät koko lavaa ja myös käytäviä hyväkseen. Tarpeeksi lähellä että näki esiintyjien kasvotkin. Mikä oli hyvä, koska unohdin teatterikiikarit kotiin. Tykkään nähdä esiintyjien kasvot.


Mietin alussa, kun Donna Anna hinkuu kostoa isänsä kuolemasta, että kun jotenkin tupataan aina syyttämään Don Giovannia lukuisten naisten viettelemisestä, niin onhan se vika naisissakin. Siis, mitäs lankeavat tämän pauloihin. Että kun Annan isä joutuu Giovannin tappamaksi puolustaessaan tyttärensä kunniaa, niin loppuviimein tytär saisi myös hieman katsoa peiliin... eikä vain syyttää Don Giovannia. Mitäs lankesi. Mutta ehkei se olekaan naisen vika jos rakastuu renttuun? Lähteehän Zerlinakin DG:n matkaan omista häistään!

Plussaa myös ystävälliselle ja avuliaalle henkilökunnalle. Vaikka vessajonot olivat pitkät, niin yllättävän nopsaan sieltä selviytyi väliajalla pois. Ja on se linna helkatin hieno paikka. Tahtoo takaisin! Niin, ja tammikuussa pohdin miten vähissä vaatteissa Torikka lavalla nähdään... kyllä Jyväskylässä Kevin Greenlaw nähtiin paljon vähemmissä :-)


Olisin mielelläni nähnyt Shakespeare-oopperatkin tänä vuonna (Macbeth, Otello, Falstaff) mutta lippujen hinnat eivät nyt sallineet moista. Ehkä pääsen seuraavan kerran oopperajuhlille aiemmin kuin 25 vuoden kuluttua...?


Esitysvalokuvien copyright Soila Puurtinen
loput omia, myös loppukumarrusten DG:stä, Leporellosta ja Zerlinasta.

lauantai 23. heinäkuuta 2016

Rocky Horror Show / Teatteri Kulissi 22.7.2016

Rocky Horror Show on mulle SE musikaali. Siis se kaikkein tärkein ja rakkain ja paras ja tutuin ja nähdyin. Siispä aina tarttee pohdiskella jokaisen uuden produktion kohdalla haluanko sen nähdä, ja mitä jos ne pilaa sen tai ei tee sitä oikein tai... Mutta jostain syystä tällä kertaa en ollut kauhean epävarma ja epäilevä. Vaikka kyseessä oli harrastajateatteri. Ja tekijöitä jotka eivät olleet lainkaan tuttuja. Eikös sitä silloin olisi pitänyt olla todella epäluuloinen? Mutta ei kaikki mene aina niinkuin järkeilisi. Suhtauduin positiivisen innokkaasti ensi-iltaan!


Moog Konttisen suomennos toimii aina ja nätisti. Lavastus oli varsin näppärää ja kekseliästä ja taustalla oli parvi. Bändi soitti siellä ja sitä hyödynnettiin valtavan monessa kohtaa muutenkin. Eddien pakastin oli myös siellä. Antti Viitamäki oli sekä sovittajana että ohjaajana, ja leffasta oli ammennettu paljon juttuja, mutta myös originaaleja oivalluksia oli riputeltu mukaan. Hyvä. Leffan voi aina katsoa kotona sataan kertaan, mutta livejuttu on eri asia. Tarinaa on toki hieman virtaviivaistettu, ja sillä saatu esityksen kesto alle kahteen tuntiin (kyllä, sisältäen vielä väliajankin)! Mutta porukkaa oli lavalla, yli parikymmentä henkeä pääroolien ja bändin lisäksi, eli hetkittäin oli aikamoista tunkua.


Casting oli mielestäni varsin onnistunutta. Elsa Kalervon Janet oli sopivan bimbohko ja Petteri Olkinuoran Brad reipashenkinen ja suoraselkäinen (ja todella hyvä laulaja). Ja se minkä Ville Leppänen (Rocky) lauluäänessä saattaa missata, niin sen hän kyllä atleettisella olemuksellaan paikkaa - huh! Kyllä vain, minäkin saatan Janetin ja Frankin tapaan paljastua lihaksikkaiden miesten ystäväksi. Pekka Ahosen Tohtori Scottilla oli hurmaava germaaninen aksentti ja Kalle Seppäsen Eddie oli sopivan rock (eikä lainkaan Meatloafmainen, siitä pisteet!). Ja erityisen suloinen lauluääni oli alku/loppulaulaja Heidi Laasasella (menikö oikein, kun on kolmoismiehitys tässä?).


Entäpä linnan/Frankin henkilökunta sitten. Riff-Raff (Aleksi Keurulainen) hieman ehkä pidätteli rokimpaa ääntään, ja visuaalisesti ei ollut niin kovin kyttyräselkäinen niljake kuin Richard O'Brien. Magenta (Nea Vilhuniemi) ja Columbia  (Taru Norrena) ovat molemmat oikeinkin hyviä. Ja ne Riffin ja Magentan kotiplaneettansa asut, huh ja vau!


Pablo Delahay oli ulkoisesti hyyyyyyvin Tim Currymäinen, joka on ehkä sekä siunaus että kirous. Kun vielä moni ele, ilme ja äänenpaino oli Curryä parhaimmillaan, niin tuli hetkittäin epärealistinen olo. Siis Curryn Frankia ei kukaan päihitä, vaikka olen nähnyt maailmalla musikaalista lukuisia versioita, ja monia erinomaisia Frankeja. Ja se ääni, sulan lattialle lätäköksi. Siis Delahayn ääni. (Ja Curryn äänikin toki). Kyllä, toimii. Mutta. Haluaisin, ja en halua kuitenkaan haluta, nähdä Curry-kopiota lavalla. Kun potentiaalia on, niin sitä pitäisi käyttää. Lisäksi enemmän volyymiä ja selkeämpää laulua. Kiitos!

Muutama pieni seikka tässä kokonaisuudessa oli joka hieman häiritsi. Anniina Kärkkäisen suunnittelema puvustus on ensimmäisellä puoliskolla päähenkilöillä oikein onnistunutta. Mutta ne kaikki muut tyypit! Kasarihenkinen aerobic/neonväriestettiikka ei uppoa, ei (ehkä muistan ne ajat liian hyvin). Onneksi väliajan jälkeen pääsevät pitsit, puuhkat ja paljas pinta muillakin esille. Ja liekö ensi-iltahermoja vai mitä, mutta kun Frankin rooliin on saatu NOIN karismaattinen tyyppi kun Delahay, jolla on oikeasti tosi makee ääni, niin soisin kuulevani sitä kanssa. Eli suuta auki ja reilusti ja ääni esiin!


Jos oli Frankin ääni hieman vaisu, niin sitä oli bändin soittokin. Monessa biisissä on MUNAA, ja se olisi kiva kuulla myös soitossa. En tiedä oliko se miksaus vai mikä, mutta hirveän hiljaa taitavat muusikot soittivat. Istuin 3. vai 4. rivin keskellä, eli en edes missään kaukana, mutta hetkittäin piti oikein pinnistellä että soitetaanko siellä. Lisäksi muutamista biiseistä oli aika erikoiset sovitukset.

Koko konkkaronkka ensi-illassa!

Jyväskylän Teatteriyhdistys Kulissi toimii kesällä Survon kartanon ja Korpelan tilan pihapiirissä, vanhassa ladossa. Siitäpä Latoteatteri! Paikka on kyllä tosi viehättävä ja vain kivenheitto Jyväskylän keskustasta. Latoon on rakennettu ihan nykyaikaiset teatterivalot ja äänentoistot eli sikäli se ei kauheasti eroa muista esityspaikoista. Mutta ei ole hyttysiä, kylmää tai sade vaivaa (vaikka olisi satanutkin). Ulkona on kaksi ulkohuussia. Niin, ja on muuten edullinen kanttiini väliaikatarjoiluita varten, eli varaa rahaa mukaan!

Bändi kiittää enskariyleisöä!

Enskariyleisö oli aika reippaasti mukana, mutta olisipa mahtavaa osallistua yhteen kolmesta interaktiivisesta esityksestä! Se, siis yleisön osallistuminen, kun on aika oleellinen osa tätä juttua.

Esityksen alussa saksalaisaksentilla "käyttäytymisiohjeet" yleisölle - toimii! Ja prologin aikana projisoinnit vanhoista scifirainoista (mitkä siis biisissä mainitaan) - toimii! "Palomies"tolpat joita hyödynnetään mainiosti - toimii! Floor show on aina mun yksi suosikkikohtia ja niin nytkin (harmi vaan kun Rockyn mikki sano tässä sopparin irti). Varsinkin Brad oli erinomainen :-) Muuten, Frank on huikean paljon paremman näköinen livenä kuin esityskuvissa, vaikka kuvat hienoja ovatkin.


Oli muuten mielenkiintoista lukea käsiohjelmasta, että Kulissi oli tätä mielimässä jo 3 vuotta sitten, mutta Turun kaupunginteatteri ehti ensin. Ja joo, kaikesta isosta budjetista ja muusta menosta huolimatta se ei oikein ollut versio minun makuuni.


Ehdottomasti kannattaa käydä katsomassa, mikäli RHS on yhtään sun musikaalisi. Ja vaikkei olisikaan, niin kannattaa antaa mahdollisuus. Kuten Frank sanoo: "Haaveesi - elä ne / et enää pelänne". Kyllä mä mielelläni menisin uudelleenkin muutamien viikkojen päästä, katsomaan oisko vielä napakoituinut. Esityksiä on siis 31.8. asti, ja lippujen hinnatkin ovat hyvin maltilliset (18/15€).


Esityskuvien copyright Jaakko Manninen.
Muut kuvat omia.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla, iso kiitos!!

torstai 21. heinäkuuta 2016

Shakespearen Myrsky Kiikassa!

Viime torstaina oli yksi niistä päivistä, kun tuntui erityisen mukavalta olla teatteribloggaaja! Sain viettää koko iltapäivän ihanien ihmisten parissa, jutella teatterista (ja Shakespearestä) ja katsella harjoituksia. Lämmin kiitos koko Romulan Taiteellisen Teatterin työryhmä!


RTT vietti kolme vuotta sitten kolmekymppisiään, ja tänä vuonna on kulunut tasan 20 vuotta siitä kun heidän ensimmäinen brittiohjattu Shakespeare-esityksensä näki päivänvalon. Sekin muuten Myrsky... Mutta mistä innostus tehdä Shakespeareä, osittain brittivoimin? Teatterin perustaja ja aktiivijäsen Kaarina Karjula kertoo sen juontavan juurensa Kiikan opiston teatterikursseista ja niillä opettaneesta Joanne Greenwoodista. Naiset ystävystyivät vuosikymmeniä sitten, ja loppu on historiaa. Kun kerran Sarkia-näyttämö, ja Briteillä on oma lyyrikkonsa, muuan William S... Joanne on suunnitellut kaikkien RTT:n Shakespeare-esityksen visuaalisen ilmeen siitä asti.



Ja kun katson Joannen pukuluonnoksia tämän vuoden Myrskyyn, en voi kun odottaa esitystä innolla. Toki visuaalinen suunnittelu on paljon muutakin kuin vaatteita ja asusteita. Joanne kertoi Prosperon saarella asuvien ihmisten asuissa olevan paljon maanläheisiä värejä. Sen sijaan Mirandan puku on lähtöisin Milanon hovista, mutta se on vain muokattu saaren oloihin. Karoliina Nikitin valmistaa pukuja hiki hatussa ja osa on hankittu kirpputoreilta. Lisäksi lavastukseen kuuluu kirjoja, jotka odottavat nahkaverhoiluaan. Niitä muuten sitten on!


RTT esiintyy Sarkia -näyttämöllä, luonnonkauniilla saarella, ja mikäpä sen paremmin sopisikaan Myrskyn näyttämöksi kuin saari. Tämä esitys vie myös tutustumaan saareen hieman enemmänkin kuin pelkästään kivimuurien ympäröimällä näyttämöllä. Eli korkokengissä ei kannata lähteä esitystä katsomaan (meneekö joku oikeasti kesäteatteriin korkkareilla muutenkaan?).


Jotenkin kun tätä porukkaa katsoo niin ei voi kun ihmetellä. Harjoituksia on takana vasta muutama päivä ja jo nyt homma näyttää toimivan. Kolme viikkoa intensiivistä harjoitusta ja ensi-ilta on 5.8. Päivät on pitkiä, siis oikeasti todella tiivis harjoittelujakso (3x3 h/päivä). Lukuharjoituksia on toki pidetty jo keväästä asti ja nyt sitten vaan kolmessa viikossa viilataan ja pistetään homma kasaan. Yhteisöllisyyttä lisää ruokarinki eli jokainen esiintyjä kokkaa koko porukalle (tai kaikille rinkiin mukaan ilmoittautuneelle) vuorollaan ja lopun aikaa nauttii sitten muiden kokkaamista herkuista. Osa esiintyjistä käy töissäkin tämän kolmiviikkoisen jakson aikana - huh!


Yksi metodi porukalle roolien työstämiseen on kuunnella tekstiä mp3-muodossa. Eli keväällä äänitettiin näytelmä luettuna ja sitä voi sitten työmatkoilla tai liikkuessa kuunnella. Lukuharjoituksia on pidetty normaaliin tapaan jo keväästä asti, mutta kuuntelu tukee oppimista.


Näyttelijöitä on mukana kaikenikäisiä, nuorimmat alakouluikäisiä ja vanhimmat jo eläkkeellä. Monet ovat olleet mukana RTT:n touhuissa vuosikausia, ja paljon on myös kokonaisia perheitä. Jopa kolmessa polvessa. Jotenkin tämmöinen yhteisöllisyys tuntuu hyvin voimakkaalta, kun ruokapöydässä katson ja kuuntelen näitä teatterikärpäsen puremia ihmisiä. Tästä ei voi syntyä muuta kuin hyvää. Samuli Kinnari kertoi, että alunperin tässä Myrskyssä piti olla mukana 7-8 näyttelijää ja tekniikan piti olla isossa osassa. Vaan kuinkas kävikään? Nyt porukkaa on mukana n. 35 henkeä ja tekniikan käyttö minimissä! Joskus elämä on tarua ihmeellisempää.


Oli mukava seurata näyttelijöiden työskentelyä niin näyttämöllä kuin sen ulkopuolellakin. Sekä Joeanne että tänä kesänä RTT:llä debytoiva ohjaaja Eloise Lally ohjaavat porukkaa vuorotellen ja yhdessä. Kaarina Karjula on mukana katsomossa kaksikielisen plarin kanssa, ja jos joku ei ymmärrä englanninkielisiä ohjeita, niin muut tulkkaavat. Tämmöinen maallikkokin huomaan miten kohtaus paranee joka kerralla, ja miten erilaiset pienet muutokset siihen vaikuttavat. Hyvä yhteishenki ja rento fiilis välittyy hyvin ulkopuoliselle.


Kun myöhemmin ruuan jälkeen jututan Kaarinaa ja Eloisea (ja kun ensin palaamme Lontoon teatterimaailman keskusteluista takaisin RTT:n meininkiin) niin Eloise ei lakkaa ylistämästä RTT:n hienoa yhteishenkeä ja esiintyjien omistautumista ja lahjakkuutta. Hän ei halua puhua amatööreistä tai harrastelijoistakaan. Vaan nämä esiintyjät pistävät itsensä kokonaan likoon, ja ovat jo tässä vaiheessa harjoituksia sisäistäneet homman loistavasti. Eloise on viime vuosina ohjannut lähinnä uudempia näytelmätekstejä ja on nyt löytänyt klassikot, kuten Shakespearen, taas uudelleen. Kannattaa käydä muuten vilasemassa Eloisen kotisivuilta aiempia töitään.

Useaan otteeseen kuulen kehuttavan kuntaa ja yhteistyökumppaneita. Miten paljon apua pieni teatteriseurue saa. Nytkin on kunnan varoin palkattu kesäksi näppärä avustaja Niika, jonka jäljiltä monitoimitila Kannarin kuistilla on kuivumassa teellä värjättyjä ensi-iltakutsuja, ja niiden  pullot odottavat etikettejä. Tuntuu että luovuus ja kekseliäisyys näkyy kaikkialla. Kaikki tekevät kaikkea muutenkin - taas lisää yhteisöllisyyskoriin!


Myrskyn ensi-ilta on 5.8. ja esityksiä on vain 8 kpl. Ja koska jokaiseen mahtuu vain neljäkymmentä (40) katsojaa, niin lippujen varaamisen kanssa kannattaa olla aika rivakka. Tätä nimittäin ei kannata missata. Esitykset alkavat klo 19 (pari klo 14 näytöstä ja yksi on keskiyöllä!) ja koko Myrsky on saatu puristettua puoleentoista tuntiin! Ilman väliaikaa.


Vielä kerran kiitoksia koko sakki, ja erityisesti Samuli, mainiosta iltapäivästä, ruuasta ja piposta!!



Muut kuvat otin ihan itse mutta Samuli Kinnari nappasi kuvan bloggaajasta harkkoja katsomassa.

keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Elämä janottaa / Hämeenlinnan Uusi Kesäteatteri 20.7.2016

Onhan näitä nähty, jonkun tietyn bändin tai artistin biisien ympärille rakennettuja näytelmiä, tai musiikkiteatteria tai musikaaleja. Nyt oli aika saada sellainen Lapinlahden Lintujen musiikin ympärille. Kuten näissä yleensäkin, tarina itsessään on aika heppoinen. Mutta kyllä nämä biisit jaksavat edelleen huvittaa, moni saa jalankin hieman vipattamaan.


Vuonna 1989 asuin maapallon toisella puolella (Australiassa), mutta seurasin kyllä Suomen musiikkielämää mm. Soundin ja Rumban sekä kaverien avulla. Nettiähän ei siihen aikaan ollut. Muistan nähneeni Lapparit keikalla mm. Mikkelin Dinosaurockissa kesällä 1989 kuitenkin; se oli hauska performanssi. Nimenomaan performanssi, ei keikka. Musiikkiaan en ole oikeastaan kuunnellut moneenkymmeneen vuoteen, mutta muistin kyllä suurimman osan biisejä. Mulla saattoi aikoinaan ollu yksi Lappareiden cd:kin hyllyssä.

Koko bändi oli varmaan yhtä paljon teatteria kuin musiikkiakin, eli kaikki eivät osanneet laulaakaan niin kaksisesti. Semmoinen oman aikansa Kummeli. Olihan porukassa ihan oikeita näyttelijöitä ja ihan oikeita muusikoita, ja sitten niitä muitakin :-) Ja parasta bändissä oli varmaan tekemänsä 3 tv-sarjaa, ne kyllä hyllystä löytyvät.

Mutta joo, Elämä Janottaa on lähtöisin kahden Lapparimiehen eli Mikko Kivisen ja Tapio Liinojan kynästä. Ja heistä ensiksimainittu vielä vastaa ohjauksestakin. Ja viimeksimainittu näyttelee mukana.


Kunnon kasarimenoa tässä onkin; puheet, olkatoppaukset, kännykkä, neonvärit, jumppatrikoot ja vaatteet nyt ylipäätään! Elina Vättö vastaa puvuista, kiitos! Jos itse muistaa kultaiset kasariajat, niin tästä saa varmaan enemmän irti. Paljon sellasia irtovitsejä ja heittoja; ihmisiä, paikkoja ja tapahtumia. Mitä ainakin meikäläinen muistaa. Ja komppaan näytelmän alun kommenttia, eli miten The Nights of Iguanan kitaristi Puka Oinonen on söpö - niin oli! Koko bändi oli ihan huippu. Ja sittemminhän Puka liittyi Lappareihin :-D

Tarina on varsin heppoinen - stadin kingi Morgan joutuu kesäksi maalle, ja siellä sitten tutustuu kaikenlaisiin enemmän ja vähemmän pöljiin kyläläisiin, ja löytää naisenkin. Siihen on sitten koitettu sovittaa Lappareiden biisejä, joista toiset toimii tarinassa paremmin, ja toiset ei.


Ne maalaistyypit on sitten aika herkullisia hahmoja. On junttien pappa-Tunturijengi, jotka räkii ja pärrää. Ja heidän "johtajansa" Matti (Kalle Pylvänäinen) käsin tussatussa Iron Maiden farkkuliivissään, jolla on kanssa suunnitelmia Ainon suhteen. On hehkeä Aino-neito (aina ihastuttava Helena Rängman). On koko kylän omistaja Johansson (aika vähän laulava Tapio Liinoja), joka on itseriittoisempi kuin kukaan muu maailmassa. On opettaja-Helena (Tuula Penttilä), jolla on Salaisuus. Ja kaikkia muitakin tyyppejä. Morgan (Otto Kanerva) huomaa ettei maalla olekaan niin kamalaa, mutta onneksi kesän lopulla pääsee takaisin kaupunkiin. Sivuhahmoista tykästyin tosi paljon Aimoon (aivan törkeän hyvä Ilmari Huhtanen) ja myös Miikka Anttilan esittämät tyypit iskivät.


Tässä oli mukana myös kaikenlaisia paikallisvitsejä Sunny Car Centeristä naapurikuntien mollaamiseen (Riihimäeltäkään ei ole kuulemma tullut muuta hyvää kun lasi). Joista tietty paikkakuntalaiset saivat enempi irti kun tämmöinen satunnainen kävijä. Ai niin, onhan tässä esityksessä mukana myös Lapparien tv-sarjoista tutut messuavat munkit! Mutta jotenkin se kokonaisvaikutelma esityksestä oli sarja irtonaisia sketsejä, jotka on tungettu yhteen ja toivottu parasta. Yksi huippukohta siellä kyllä on, eli työpaikkahaastattelu kitaran ja tulkin välityksellä! Ihan huikea! Muutenkin nelihenkinen bändi soittaa ja laulaa varsin mallikkaasti; kiitos heille siitä.

Katsomossa oli aika viileä istua, kun sinne ei paistanut aurinko (paitsi eturiveihin) ja mun takana sattui istumaan ns. omituinen käkättäjä. Jota kaikki kääntyivät katsomaan aika ajoin, niin kovaa tämä vanhempi rouvashenkilö nauraa räkätti ja käkätti, jokaisessa mahdollisessa välissä. Takana istuvaa seuruetta tuntui kovasti myös häiritsevän mukana ollut pyörätuolikatsojien ryhmä, mistä saattoi kuulua ylimääräisiä ääniä jossain vaiheessa.


Isot bonuspisteet Hankkijan lippiksestä ja TRAKTORISTA!!!

Ei tämä nyt mikään maailman paras kesäteatteriesitys ikinäkoskaan ole, mutta hauskoja (ja nostalgisia) hetkiä monia! Esityksiä on 13.8. asti ja lippuja saa suoraan teatterilta tai Ticketmasterilta.


Kuvien copyright Matti Rajala
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.

torstai 14. heinäkuuta 2016

Harry Potter and the Cursed Child part 1 & 2 / Palace Theatre 14.7. & 15.7.2016


Sanomattakin oli selvää että nämä näytelmät piti nähdä ja vieläpä mahdollisimman pian. Monestakin syystä. Ensinnäkin ennakkoesitysten liput olivat hieman halvempia kuin itse esitykset. Maksoin nyt £90 kahdesta näytelmästä, ei paha. Paikka oli tokan parven neljännellä rivillä, ei ihan keskellä. Mutta se oli erinomainen paikka, vaikkei ihan kallein (=paras) ollutkaan. Ennakkolippujen hinnat ovat vaihdelleet £17-70/näytelmä.


Toinen syy nähdä tämä "ajoissa" oli tämä nimenomainen miehitys. Koska näytelmät tulevat pyörimään uskoakseni useita vuosia Lontoossa, niin miehitys tulee vaihtumaan luultavasti 3-4 kk kuluttua avauksesta. Ja tässä oli usea sellainen näyttelijä jonka halusin nähdä näissä rooleissa. Kolmas syy, no, en vain malta odottaa pidempään, koska olen Harry Potter -fani :-)

Ennakkonäytöksiä esitettiin kaikenkaikkiaan yli 7 viikkoa, joka on tosi pitkä aika Lontoonkin mittapuulla. Esitystä on sinä aikana hiottu, ja esimerkiksi jo heti alussa poistettiin elävät pöllöt (!!) lavalta (ja katsomosta). Siinä vaiheessa kun minä nämä näytelmät näin, oli näytöksiä vedetty jo yli 5 viikkoa, eli uskoisin ettei esitys ehkä enää sen jälkeen niin kauheasti muutu.


Harry Potter and the Cursed Child -näytelmien virallinen ensi-iltapäivä on tätä kirjoittaessani tänään eli lauantaina 30.7. siten, että ensimmäinen osa (2 h 50 min) vedetään iltapäivällä ja toka osa (2 h 40 min) illalla. Katselin äsken striimiä red carpetilta ja seurailin Twitteristä iltapäivän hulinoita. Joten tuli fiilis nyt naputella ajatuksiani.

Näytelmään pohjautuva kirja (en tiedä onko se varsinaisesti vain näytelmäteksti, mutta uskoisin niin koska sillä nimellä sitä on mainostettu. Nimenomaan script, eikä book) tulee myyntiin ensi yönä, Suomessa sitten saatavilla aamusta. Lontoossa (ja Oxfordissa) ainakin kaikki kirjakaupat viettävät julkaisuyötä erilaisin tapahtumin jne ja se tulee myyntiin siis puoleltaöin.

Kummankin näytelmän jälkeen katsoja saa rintamerkin, jotka muodostavat yhdessä parin.


Itse näytelmästä en voi, enkä halua, kertoa paljoa - tai oikeastaan juuri mitään. Se on ollut Rowlingin ja muiden tekijöiden toive. Keep the Secrets. On paljon kivempaa mennä katsomaan kun ei tiedä etukäteen kuin tarinan alkuasetelman. Eli sen että se alkaa juuri siitä mihin viimeinen Harry Potter-kirja loppuu. Siihen kun Harry, Ginny, Ron ja Hermione ovat King's Crossin laiturilla 9 3/4, saattamassa lapsiaan Hogwartsin junaan. 19 vuotta myöhemmin kuin HP-kirjat tapahtuvat.


Rowlingin kanssa tarinaa on ollut ideoimassa myös Jack Thorne ja John Tiffany, joista ensiksimainittu sitten muokkasi tarinan näytelmiksi, ja jälkimmäinen ohjasi. Thorne on näytelmäkirjailija, mutta on kirjoittanut myös televisioon ja elokuviinkin juttuja. Muhun teki aikoinaan suuren vaikutuksen hänen näytelmäversionsa Let The Right One In:istä. Jonka John Tiffany ohjasi mm. Royal Courtille. Tiffanyn ohjauksista LTROI:n lisäksi olen nähnyt myös Royal Courtissa esitetyn The Pass:in. Eli kummankin työt olivat entuudestaan tuttuja ja tykättyjä. Siksipä luotto tähän porukkaan oli kova.


Eikä tarvinnut pettyä. Tarina itsessäänkin on hyvä ja kantaa ihan kummankin näytelmän. Tuttuja ihmisiä, tuttuja paikkoja ja tuttuja asioita. Mutta myös uusia ihmisiä ja ihmissuhteita ja koukeroita ja juonenkuvioita. Ei toisaalta ehkä ihan Nobel-kirjallisuutta, mutta toimii ainakin Potter-faneille. Moni asia saa selityksen, ja katsoja saa kokea monta ahaa-elämystä!

Ja katsojat, ne on ihania! Sitä huokausten, naurunpuuskien ja väliaplodien määrää. Muuten ollaan hipihiljaa, ja keskitytään esitykseen täysillä. Aika paljon lapsia ja nuoria, kokonaisia perheitä, kolmekymppisiä kaveriporukoita. Valokuvauskieltoa noudatetaan hyvin, ainakin esityksen aikana. Lavalla on monta sellaista henkilöä ja hahmoa joita ei ole mainittu käsiohjelmassa, ja moni heistä saa aikaan aplodit pelkästään ilmaantumisellaan lavalle. Tämmöisessä porukassa on kiva katsoa teatteria, kun kaikki ovat täysillä mukana. Vieressäni istuu 6-henkinen perhe ja toisella puolella joukko itseni ikäisiä rouvia. Jutellaan väliajalla ja kaikki ovat ihan yhtä fiiliksissä, ja silmät loistavat.


Mutta se mikä tekee tästä esityksestä oikeasti ihan maagisen on se kokonaisuus. Näyttelijät tekevät kaikki erinomaista työtä lavalla. Heitä on yhteensä yli 40 henkeä ja joukkokohtauksissa on hienoja, jopa tanssillisia koreografioita (Steven Hoggett vastaa liikkeistä). Mielestäni casting on oikein onnistunutta, vaikka etukäteen Hermionea esittävän Noma Dumezwenin ihonväri herättikin paljon negatiivistakin keskustelua (en käsitä!!). Rooleihin on valittu Rowlingin mukaan parhaat henkilöt esittämään näitä ihmisiä, ja näin onkin. Minä ainakin pidin kaikista. Näyttelijöistä itselle tutuin on Jamie Parker vaikka ainakin Paul Bentall (esitti mm. Vernon Dursleytä), Chris Jarman (esitti mm. Lajitteluhattua), Helena Lymbery (esitti mm. Petunia Dursleytä ja Matami Huiskia), Andrew McDonald, Alex Price (esitti Draco Malfoyta), Cherrelle Skeete (esitti Rose Grainger-Weasleytä) ja Dylan Standen on tullut nähtyä teatterissa ennenkin.

Poika (Sam Clemmett) ja isä (Jamie Parker) stage doorilla


Joo, Jamie Parker. Ei ehkä ensimmäinen näyttelijä joka tuli mieleeni Harry Potterin rooliin, kun näytelmästä alettiin puhumaan julkisesti. Mutta olen käynyt katsomassa lukuisia näytelmiä missä herra on näytellyt, ja on se kyllä ehdottomasti huipputaitava. Oli se sitten Shakespeareä tai musikaaleja, kaikki sujuu. Eikä tarvinnut pettyä nytkään, hyvin Jamie vetää aikuisen Harryn roolin. Poikamainen charmi on siellä edelleen, mutta kaikki ne "aikuisten" jutut mitä Harry joutuu tässä käymään läpi, kyllä ne tuodaan hyvin esille.

   

Paul Thornley on myös erinomainen Ron Weasley, tarpeeksi kujeileva, ruokaa ajatteleva ja hieman hupsu, nyt vielä aikuisenakin. Noma Dumezweni on myös todella loistava Hermione. Ronin ja Hermionen välillä on ihanaa, käsinkosketeltavaa kemiaa. Ihan samaa kemiaa ei ole ehkä Harryn ja Ginnyn (ihanan raikas Poppy Miller) välillä. Isossa roolissa on myöskin Draco Malfoy (Alex Price) poikansa Scorpiuksen (Anthony Boyle) kanssa, ja kumpikin ovat tosi mallikkaita (ja blondin peruukin kanssa myös "näköisiä"). Harryn lapsista erityisen upean roolityön tekee Albus (Sam Clemmett). Mukana tarinassa on myös henkilö nimeltä Delphi Diggory (jota esittää virkistävä Esther Smith), joka muistuttaa kovasti erästä toista henkilöä Potter-maailmasta.

Ron Weasley (Paul Thornley) jaksoi hymyillä kuin Naantalin aurinko

  
Ja mitä olisi Harry Potter-näytelmä ilman magiaa! Vaikka aika monta juttua teatterin lavoilla on tullut nähtyä, niin tämmöisiä juttuja ei koskaan ennen. Eli kaikenlaiset teatterimagiatemput on käytössä. Miten hienosti asioita saadaan lentämään, katoamaan, ilmestymään, muuttamaan muotoaan! Moni tempuista saa katsojan haukkomaan henkeään, ja vaikka tietääkin miten joku homma on hoidettu, niin se on tehty niin taiten, että sitä jää vaan äimistelemään. Kauaa ei yhtä kohtaa kerkeä jäädä ihailemaan, kun mennään jo eteenpäin. Kaikki ei kuitenkaan ole pelkästään nopeatempoista tai taikatemppua toisensa perään, vaan mukana on paljon suvantokohtia; rauhallisempia hetkiä milloin keskustellaan tunteista, ihmissuhteista ja läheisistä. Liialliseen siirappisuuteen ei kuitenkaan sorruta, onneksi.

Teatterin ulkopuolellakin oli upeat lohikäärmelyhdyt


Käsiohjelma noudattaa tätä samaa salamyhkäisyyttä näytelmän ympärillä. Koska mukana lavalla on monta tyyppiä keitä ei mainita siinä ollenkaan, siksi monen näyttelijän kohdalla lukee "näyttelee mm. tätä ja tätä roolia".

Puvustus (Katrina Lindsay), lavastus (Christine Jones) ja valaistus (Neil Austin) ovat kaikki huippuluokkaa. Erikoisefekteistä vastasi Jeremy Chernick tiimeineen, ja lisäksi oli vielä erikseen illuusio ja taikuusspesialisti Jamie Harrison. Herrat ovat kyllä pistäneet parastaan. Tätä kuuntelee ja katselee kyllä enemmän kuin mielellään.


Palace Theatre on mainio paikka näille näytelmille. Se on iso, kaunis ja jotenkin majesteetillinen. Myynnissä on kaikenlaista tavaraa Potter-faneille; t-paidoista solmioihin ja magneetteihin. Hyvin tämä on kaupallistettu, ja mikäs siinä. Henkilökuntaa on paljon, ja kaikki tuntuvat olevan yhtä innoissaan tästä kun katsojatkin. Pihalla on ylimääräinen turvatarkastus, eli kaikkien kassit tutkitaan. Ruokaa ei saa sisään viedä (omakin sämpylänpuolikkaani takavarikoitiin). Eli kannattaa varata hyvin aikaa näihin ylimääräisiin jonotteluihin. Kuulutukset ennen esitystä ovat myös varsin sopivat aiheeseen; "all muggle devices should be now switched off" :-)


 
Ala-aulan myyntituotteita löytyi joka lähtöön


Itse en ole vielä halunnut lukea yhtään kriitiikkiä näytelmästä (ennenkuin sain tämän tehtyä) mutta 26.7. loppui lehdistön embargo. Sen verran olen nähnyt esim. somessa päivityksiä, että kriitikot ovat olleet ihan yhtä hurmioituneita kuin fanitkin. Hyvä. Mutta pieni varoituksen sana: niissä (jutuissa) on sitten spoilereita, ja paljon. Parasta olisi jos pystyisi nämä näytelmät katsomaan ilman mitään ennakkotietoja tai spoilereita. Mutta lienee mahdotonta tänä päivänä. Ja kun kirja ilmestyy ensi yönä niin voiko sitä olla fani lukematta? Eikun huijasin, luinhan mä yhden "kritiikin", joka ilmestyi kyllä jo ensimmäisten ennakkojen jälkeen :-) Kannattaa lukea, ei spoilaa :-D

Väliajalla

Kyllä tunteet olivat pinnassa kun katsomosta poistuin. Ensimmäinen osa jäi vielä kamalaan cliffhangeriin ja tunnustan itkeneeni (ja toki nauraneenikin) monta kertaa kummankin näytelmän aikana. Keskiviikkona, lauantaina ja sunnuntaina on mahdollista nähdä kumpikin esitys samana päivänä. To ja pe pystyy katsomaan perättäisinä iltoina (kuten itse tein).

    
Kultapainatusta on käytetty mm. lipuissa

Summa summarum: mikäli olet joskus lukenut Potterisi, tai nähnyt elokuvat ja ehkä tykännytkin niistä, niin näitä näytelmiä EI KANNATA MISSATA! Lippuja on erittäin hankala saada käsiinsä, mutta ei mahdotonta. Joka viikon perjantai tulee myyntiin 40 lippua seuraavan viikon esityksiin. Time Outin toimittaja listasi muutamia keinoja lipunhankintaan. Mutta: 4.8. tulee myyntiin seuraava lippuerä (esitykset toukokuulta joulukuulle 2017).

Bloggari teatterissa väliajalla; spoilaava osio lavastuksesta sutattu

Matkan suunnittelu Lontooseen kannattaa ehdottomasti aloittaa hankkimalla ensin teatteriliput, ja sitten vasta alkaa miettimään lentoja, majoituksia ja muita yksityiskohtia. Ja mikäli mielit 4.8. lippuja saada, niin kannattaa olla liikkeellä heti kun ne myyntiin tulevat, eikä vasta joskus myöhemmin. Varaudu jonottamaan linjoilla jopa tuntejakin (lippuvaraussysteemit eivät aina pysty ruuhkia käsitteleemään niin kovin hyvin).

  

Olin ajatellut että stage doorilla olisi biljoona ihmistä, koska katsomossa oli faneja biljoona, mutta siihen nähden olikin suht hiljaista. Kakkososan jälkeen ehkä hieman enemmän väkeä. Turvamiehiä oli tässäkin useita. Ystävälliset näyttelijät kirjoittivat käsiohjelmiin nimmareita ja poseerasivat kuvissakin. Malfoyn mieskaksikko pääsi kätevästi pujahtamaan karkuun koska kukaan ei heitä tummatukkaisina tuntenut :-) Jamie Parker tykkää Pandan mustikkasuklaakonvehdeista, joten vein niitä sille taas.


Virallisten valokuvien copyright Manuel Harlan
Muut kuvat omia