Vanha ihana puutalo Pispalan sydämessä, piha koristeltu paperilyhdyin ja kaikella ihanalla. Herkullinen porkkanakakku ja tee ennen esitystä. Ihanaa palvelua ja iloisia ihmisiä. Pienimuotoista ja kotoista. Ah, ensikokemukseni on niin positiivinen, että en halua lähteä täältä koskaan.
Bloggaaja meni sieneen
Ja illan esitys Rakkaudella, Agatha on myös liki täydellinen. Nukketeatteri Kuuma Ankanpoikanen ja Tehdas teatteri ovat lyöneet hynttyyt yhteen ja saaneet aikaiseksi klassisen murhamysteerin. Mutta tämä on myös paljon muuta! Periaatteessa Agatha Christien Eikä yksikään pelastunut (tunnettiin aiemmin nimellä Kymmenen pientä neekeripoikaa) on tässä se asian ydin, mutta ei tässä mitenkään pelkästään sitä käydä läpi, vaan sen ympärille on koostettu hieno tarina. Sitä paitsi olen vakuuttunut ettei kukaan ole ennen nähnyt Kymmentä pientä neekeripoikaa esitettävän jyrsijänukeilla! Kyllä, jyrsijöillä!! On oravan näköä, rottaa, chinchillaa. Kaikki 10 erilaista ja persoonallista. Ja persoonallisia ovat niiden äänet ja tavatkin.
Merja Pöyhönen vastaa käsikirjoituksesta, ohjauksesta ja äänisuunnittelusta, ja kaikista niistä pitää antaa täydet pisteet! Tarina on nerokas ja oivaltava. Ja äänimaisema sopii tähän ihan huikean upeasti. Niin musiikkivalinnat kuin muutkin äänet. Ukkosen matala taustajyrinä, ja kaikki muukin. Sisustus ja vaatetus on myös upeaa, ja siinä tekijöitä on iiiiiso rivi. Ehkäpä kaikki ovat tyhjentäneet kellarikomeroistaan vanhaa roinaa tähän Pojan ja Juniorin kotiin? Meinaan tavaraa piisaa! Kun esityksen jälkeen saamme tutustua lavastukseen, niin miljoona ihanaa yksityiskohtaa pomppaa silmille. Kaikki kirjat ja maustepurkit ja akvaariossaan uiskenteleva taistelukala Stefan (jonka roolinimi tässä on kyllä Ariel, ja joka on niin ujokin että pysyttelee piilossa) ja yksityiskohdat!
Mutta itse esitys alkaa kissantappokohtauksella. Kyllä. Iso kellanruskea katinroikale Gustafsson meinaa päästä hengestään. Mies koittaa työntää sen päätä vessanpönttöön, mutta katti panee hanttiin. Selvennettäköön että kissa ei ole elävä alunperinkään (se on nukke), mutta argumentin vuoksi uskotellaan että se on. Yhtäkkiä ilmapatjalta herääkin toinen mies eloon, jumppaamaan. Hmm...
Junior (Antti-Juhani Manninen) ja Poika (Timo Väntsi) asuvat yhdessä (myöhemmin selviää miten Junior tiensä löysi Pojan asuntoon) ja heillä on tapana tilata mysteeripaketteja. Yksi sellainen tuleekin kohtsillään ja tadaa, lähettäjänä on muuan Agatha. Miehet esittävät näytelmän isossa jyrsijähäkissä asuvien tyyppien avulla. Siinä kuulkaa kutterinpuru pöllyää, kun jyrsijä toisensa jälkeen pääsee hengestään. Vuorotellen Poika ja Juniori käyvät ruksimassa nimiä yli seinälle kiinnitetystä henkilölistastaan. Välillä he pohtivat vallan muita asioita pikkiriikkisellä sohvallaan. Tai siemailevat teetä peribrittiläiseen tapaan Neiti Marpleina. Hetkittäin siis esitys huokuu sellaista englantilaista pikkukaupunkimeininkin charmia teenjuomisineen.
En ihan aikuisten oikeasti muista koska olisin nauranut näin paljon viimeksi. Välillä piti pyyhkiä kyyneliä silmistä. Mutta sitten taas, on tässä vakavampikin puoli. Junior haluaa tietää mitä Poika tekisi jos hän kuolisi, tai jos hänet olisi raiskattu. Maailma kodin ulkopuolella pelottaa, ja jotenkin kissasta tulee menneisyyden symboli. Se ei suostu kuolemaan tai katoamaan, vaikka kuinka Junior sen koittaa hävittää. Menneisyyden kanssa on vaan opittava elämään. Vaikka se olisi rankempikin. Niinkuin selkeästi Juniorilla on ollut, vaikkemme siitä enempää saakaan tietää. Jostain syystä Junior myös pitää itseään tosi tyhmänä ja on sitä mieltä etteivät tyhmät selviä ulkomaailmassa hengissä. Tässä pohditaan paljon menneisyyden lisäksi myös syyllisyyttä. Kuka olikaan syyllinen? Hovimestariko? It was the butler!
On tämä käsittämättömän absurdi, ja hulvaton ja upea! Murhamysteerit ovat selkeästi tämän kaksikon kiinnostuksen kohteita, seinillä on lehtileikkeitä ja näemme myös Bodomin järven murhien rekonstruktion. Ja kirjahyllyn sisältö puhuu omaa kieltään.
Jäin miettimään mitä mysteeripaketin mukana tulleessa hätäpakkauksessa (käsilaukku) oli? Väliaika alkoi juuri sopivasti kun herrat sen avasivat. Kauhea cliffhanger. Ehkä siellä oli ohjeet englantilaiseen teeseremoniaan, sillä tunnetusti teekupillinen auttaa kaikkeen.
Teatterin piha oli hienosti koristeltu. Ei uskoisi että aidan takana on Pispalan valtatie
Loppu on kuitenkin varovaisen toiveikas, vaikka kaikki kartanossa saarella olleet jyrsijät kuolivatkin. Paitsi se yksi joka karkasi asuntoon. Vai karkasiko? Mutta ehkä elämä hieman jo hymyilee Juniorille ja Pojalle. Näille tyypeille toivoisi kaikkea hyvää.
Bonusta käsiohjelmasta, missä esitellään kaikki jyrsijät roolinimineen ja rikoksineen. Ja missä kerrataan myös se runo kymmenestä pienestä neekeripojasta, minkä mukaan kukin kokee loppunsa. En muuten mitenkään käsitä miksei Agatha Christien perikunta antanut oikeuksia jyrsijäversioon kirjasta. Koska tämä on vaan niin hieno! Väntsi ja Manninen ovat loistavia esiintyjiä, niin eri jyrsijöinä kuin Juniorina ja Poikanakin.
Rakkaudella, Agatha on seuraavan kerran nähtävillä Turussa, Tehdas teatterin tiloissa, syyskuussa. Kuuden esityksen verran. Ja suosittelen ihan kaikkia (no, ei ihan kamalan nuoria ihmisiä) katsomaan tätä. Koska tämä saattaa mullistaa käsityksesi nukketeatterista! Ja koska tämä on vaan pirun viihdyttävä esitys!
Tämä pieni jyrsijä ei liity esitykseen mitenkään, vaan löytyi Mukamaksen katonrajasta
Esityskuvien copyright Jussi Virkkumaa, muut omia, paitsi bloggaajan kuva Eeva Heikkonen
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti