torstai 14. huhtikuuta 2016

Pieni merenneito / Kansallisbaletti 14.4.2016

Tämä Kenneth Greven versio H.C. Andersenin vanhasta klassikkosadusta on visuaalisesti tyrmäävä. Ja eipä ole ennen tullut pidettyä 3D-laseja muualla kun leffateatterissa! Tuomas Kantelinen on säveltänyt musiikin tähän Pieni merenneito -balettiin, kuten Greven edelliseenkin menestysbalettiin Lumikuningattareen. Minkäköhän Andersenin sadun herrat seuraavaksi työstävät baletiksi? Onhan niissä mistä valita. Kun vielä Erika Turunen jatkaa näyttävien pukujen suunnittelua, niin menestysresepti on taattu.


On niin pitkä aika siitä kun viimeksi olen Andersenin satuja lukenut, joten Pienen merenneidonkin tarina oli hieman hämärä. Kyllä se sitten palautui mieleeni kun tätä esitystä katseli. Surullinenhan se oli. Siinä ei kyllä ole mitään kummaa, koska varmaan suurin osa Andersenin saduista on surullisia ja ahdistavia ja pelottaviakin...

Tässä kuitenkin kaunis merenneito ja komea prinssi kohtaavat ja rakastuvat, kun prinssi putoaa mereen. Mutta koska yhteiselo meressä ei onnistu, päättää merenneito turvautua noidan taikoihin ja vaihtaa pyrstönsä jalkoihin. Vastineeksi hän menettää laulu- ja puhekykynsä, eikä voi koskaan kertoa prinssille rakkaudestaan. Valitettavasti prinssi alkuhuuman jälkeen rakastuukin prinsessaan ja unohtaa merenneidon (koska prinsessa nyysii toisen taikajuomapullon, sen minkä avulla saa upeat tanssinlahjat). Merenneidon sisaret päättävät hakea siskonsa kotiin, ja joutuvat taas pyytämään apua noidalta. Prinssin surmaaminen on ainoa keino, joten tuumasta toimeen. Valitettavasti veitsen tielle osuukin merenneito - mutta hän kuolee kuitenkin onnellisena, koska pelasti rakkaansa. (Onhan tämä näin kerrottuna aika kliseinen, mutta oli se nähtynä oikeasti kaunis ja koskettava tarina).


Kiva että esityksessä on mukana kertoja, joka aina vähän valistaa katsojia missä mennään (ja joka neuvoo myös millonka taikalasit pitää ottaa käyttöön!). On mielenkiintoista, että Andersenin oma elämäntarina on nivottu tarinaan mukaan. Hän olisi halunnut tanssijaksi, mutta päätyi kirjailijaksi. Hänen oma elämänsä ja varsinkin juuri koettu sydänsuru (rakastettunsa menikin naimisiin toisen kanssa) heijastui Pienen merenneidon tarinaan.

Minusta tämän Andersen-tason lisääminen on aikuiskatsojallekin kiinnostavaa. Oli myös kivaa bongailla viitteitä muihin Andersenin satuihin (Pieni tulitikkutyttö, Ruma ankanpoikanen, ja sitten joukko tinasotilaita, oliko ne sadusta Vakaa tinasotamies?, ja sitten se Prinsessa kenen patjan alla oli herne). Ja se miten Andersenikin turvautuu noidan taikoihin - hän on valmis luopumaan kirjoittamistaidoistaan, jos saisi tilalle kyvyn tanssia. Valitettavasti vaan taikajuomapullo joutuu vääriin käsiin, eikä tule Andersenista tanssijaa. Ehkä se onkin meidän nykyihmisten onni, saamme nauttia hänen saduistaan tänä päivänäkin. Mitä meille olisi jäänyt, jos hänestä olisi tullut tanssija?


Upeiden, upeiden Turusen pukujen lisäksi tässä on myös todella hieno ja näyttävä lavastus (a'la takis). Hienoja taulunkehyksiä Andersenin työhuoneessa, ja sitten ne vedenalaismaisemat, ooh!! Hienosti myös hyödynnetään nousevaa lavaa siinä merikohtauksessa, kun prinssi siis putoaa laiturilta ja miten hän vajoaa alas. Hukkuneiden merimiesten valtakunta noitineen on karmaisevan hieno ja vähän ehkä pelottavakin. Katkenneita laivan mastoja ja laivoja ja rullaluistelevia merimiehiä! Ja se nuori noita (Ofelia Hanttu) karmaisevan pitkine sormineen! Oli kyllä hieno!!

Ja paljon projisointeja (Jouka Valkaman käsialaa), joista osa todellakin katsottiin 3D-laseilla. Kilpikonnat, hait ja kalat uivat projisoinneissa, ja mitä hienoimmat merenelävät (mm. upeat meduusat) sitten roikkuivat katossa. Ja osa olioista tietenkin tanssi, kuten mustekala ja meritähti, ja merenneidot. Hitsi miten niiden puvut olivat häikäisevät.


Eun-Ji Ha osui mun esitykseen tanssimaan pääosaa, ja on kyllä ihastuttavan herkkä ja kaunis. Niin merenneitona kuin vettä kaipaavana neitona maan pinnalla. Ja miten hän ilmentää merenneidon kaipuuta ja jalkojen kipua. Kävely sattuu, mutta prinssin tyly kohtalo vielä enemmän. Ilja Bolotov on prinssi, ja upeasti hänkin tanssii. Kaksikon duetot ovat silmiä hiveleviä. Meren alla tanssi on sensuellia ja viipyilevää. Joukkokohtauksetkin ovat hienoja, niin meressä tapahtuvat kuin vaikkapa isot kihlajaistanssiaisetkin. Rebecca King tanssii uhkaavana aikuis-noitana. Ja Eemu Äikiö on Andersen. Tässä on mukana kymmeniä tanssijoita ja tosi paljon lapsiakin.

Joku kyynikko (kuten Hesarin kriitikko) voisi sanoa että tässä on kaikkea vähän liikaa. Mutta minä en sano. Ei mua ainakaan kaiken runsaus häirinnyt, päinvastoin. Kaikki aistit saivat ravintoa ja itse nautin tästä yltäkylläisyydestä. Tänä päivänä ankeita uutisia tursuaa joka tuutista, joten aikuisillekin tekee ihan hyvää heittäytyä satumaailmaan ihan täysillä.


Varmaan paikastani johtuen (ekalla parvella, ihan reunimmainen paikka oikealla, eli tavallaan melkein jo orkesterin päällä) orkesteri kuulosti vähän vaisulta hetkittäin. Akustiikka ei varmaan paras sijainti. Muuten se oli kyllä hyvä paikka, koska näki orkesterin ja tanssijoiden kasvotkin. Muuten musiikki sopi hyvin esitykseen, välillä voimakkaampia kohtia (paljon vaskia ja lyömäsoittimia), välillä seesteisempää ja kauniimpaa (jousipainotteisempaa).

Mun vieressä sattui istumaan yhden esiintyjän äiti (juurikin ihanan pienen noidan), ja hänen kanssaan tuli juteltua paljonkin baletista ja kaikesta mahdollisesta. Tosi antoisaa!

Nyt on onneksi kaikilla mahdollisuus nähdä ja kokea tämä baletti, ja vieläpä "ykkösmiehityksellä", kun Yle taltioi esityksen. Suorana lähetyksenä verkossa Ylen sivuilla ja Oopperan omilla Stage24-sivuilla, ja sitten se jää nähtäville kummallekin sivulle, jos ei suorana katsominen onnistu. Suosittelen lämpimästi!! Itse aion ainakin katsoa, ihan vaan kun oli niin hieno, ja sitten myös miltä se näyttää toisten tanssijoiden kanssa. Tiina Myllymäki merenneitona ja Michal Krčmář prinssinä!



Valokuvien copyright Sakari Viika
paitsi kuva orkesterimontusta oma
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti