Piti matkustaa Nurmijärvelle asti, paikallisen koulun juhlasaliin tätä katsomaan. Elämys se oli sekin, ensinnäkin löytää perille, edes navigaattorin avulla. Juoksuhaudantietä on esitetty jo vuodesta 2014, ja tänä vuonna tämä olikin ihan vallan ainoa esitys. Onnekas minä!
Konseptihan on sama kuin Punaisessa viivassa. Eli vedetään kahden klovnin voimin kaikki kirjan roolit ja tapahtumat, omintakeiseen tyyliin ja musiikkivälinumeroilla ryyditettynä. Toimii! Paremmin kuin junan vessa. Tunnustan että Punaisen viivan tavoin myös Kari Hotakaisen Juoksuhaudantie on lukematta. Se sentään löytyy hyllystä. (Olen minä sentään jonkun suomalaisen kirjaklassikon lukenutkin, vaikken just näitä kahta. En kyllä Iijoki-sarjaa, enkä Alastalon salissa. Mutta kirjat ovat yksi intohimoni.). Leffan olen kuitenkin katsonut, ja vieläpä ihan hiljattain eli jotain viikkoja sitten. Kirjastosta lainasin, koska siinä on Eero Aho. Aloitin katsomaan joskus vuosia sitten viimeksi, mutta ei edes Eero Aho saanut jatkamaan alkua pidemmälle. Nyt väkisin katsoin. Eli kyllä tämä klovniversio on paras tulkinta aiheesta...
No mutta asiaan. Juonesta ei sen enempää, menkää ja lukekaa itse (tai vaihtoehtoisesti katsokaa leffa. Tai vielä parempaa, menkää katsomaan tämä esitys, jos ja toivon mukaan kun se vielä jossain pyörähtää). Suomalaista perhedraamaa, omakotitalosta haaveilua ja kotirintamamiehenä toimimista.
Mike (Tuukka Vasama) ja Zin (Timo Ruuskanen) soittavat kaikenlaisia instrumenttejä, ja biisivalikoimaa löytyy Johnny Cashin Ring of Firesta, U2 Desireen ja One Loveen, Policen So Lonely:stä (sisäinen Sting löytyy kyllä hyvin!) Neil Youngin Hey hey, My my:hin. Biisit soljuvat hienosti ja limittyvät muuhun touhuun loistavasti. Ja hei, Mike osaa soittaa myös kazoota! Ja hei, ZZ Topia!
Hauskinta tässä on se interaktiivisuus (saimme heilutella puhelimiamme kuin rockkeikalla ikään, ja sen lähemmäksi ei kuulemma Nurmijärvellä U2:n keikkaa päästä) ja koko Nurmijärven mukaan ottaminen esitykseen. Ja ajankohtaisuus ("haluan ensin todeta että meidän pankkimme ei ole tehnyt mitään väärää"). Ja kaikki muukin.
Kai ne välit Hotakaiseen lienevät kunnossa. Kuva näytillä aulassa.
Voi se toki olla lavastettukin. Pahvi-Hotakainen?
Voi se toki olla lavastettukin. Pahvi-Hotakainen?
Aluksi herrat alkavat selata kirjaa, ja siinä on paljon tyhjiä sivuja alussa ja lopussa. Pohtivat miten paljon rahaa Hotakaisen kassaan kilahtaa näistä tyhjistä sivuista. Yleisöä koitetaan saada katsomaan ulos ikkunasta ja sillä välin Zinin kitara katoaa "vapise David Copperfield!".Yhdet hauskimmat hahmot ovat naapurit Repa ja Veera, jotka kertovat millaista on asua omakotitalossa. Ja kun oma puhelimeni putoaa lattialle, niin sekin efekti otetaan mukaan esitykseen.
Voi niitä kaikkia heittoja! Miten "Zin on saanut teatterikoulutuksensa Jouko Turkan aikana". Tämä on myös aika fyysinen näytelmä eli miehet juoksevat paljon. On se hyvä että esiintymisasuina on juoksuhousut ja lenkkarit, toki edustuskelpoisempaan yläosaan yhdistettynä.
Hotakainen pääsi julisteeseen ja itse pääsin pahvi-Zinin kainaloon!
Se tässä on myöskin parasta, ettei oikein yhtään tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu! Alkuperäisteostakaan ei tarvitse etukäteen tuntea, kyllä se tässä sen verran tutuksi tulee kun on tarvis. Katsojalle saattaa hieman ehkä jäädä epäselväksi kirjan sisältö, mutta viis siitä. Pääasia on että on hauskaa. Ja sitä meillä on. Tosin vieressäni istuva vanhempi pariskunta ei paljoa hymyile, siinä missä itse ei meinaa naurulta ja sisäiseltä hihkumiselta melkein penkissä pysyä.
Väliajalla Zin kuvaa Periscope-videota. Niin, ja sitten "hullu nurmijärveläinen nauraja" jostain etuoikealta saa käyttää myös mielikuvitustaan keksiessään tervehdystä Matti Virtaselle. Mitä tämä sanoo perheelleen (no se oli niinkin eksottinen kuin moi). Ja koira! Ja eroottinen hieronta!
Itse laitoin nytkin roponi Zinin purkkiin (sorry Mike)
On niin turkasen monta syytä mennä katsomaan tämä, tai oikeastaan mikä tahansa juttu mitä Red Nose Company tekee. Käsiohjelmasta (ja sen myyntitavasta) myös bonusta.
Esityskuvan copyright Jouko Siro
Promokuvan copyright Mikko Itälahti
muut kuvat omia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti