keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Lapualaisooppera 50 v konsertti / Teatteri Vanha Juko, Vanha ylioppilastalo 20.3.2016

Sen verran nuori olen (kerrankin pääsee sanomaan näin päin!) että alkuperäinen Lapualaisooppera jäi vuonna 1966 näkemättä. Joten kun Teatteri Vanha Juko ja Ylioppilasteatteri päättivät nyt lyödä hynttyyt yhteen ja Lauri Maijalan ja Linda Wallgrenin ohjauksessa vetästä kaksi konserttimuotoista toteutusta niin olin ensimmäisten joukossa ostamassa lippujani.


Vanha ylioppilastalo Helsingissä oli oiva paikka konsertille. Jono kiemurteli aika pitkälle pihalla, vaikka kaikilla toki oli jo lippu. Onneksi keli oli aurinkoinen ja keväinen, niin mikäpä siinä oli jonottaessa!

Nelihenkinen Vanha Juko band säesti ja kuorolaisia oli iso liuta! Linda Wallgren johdatti tarinaa kertojana. Mun vieressä sattui istumaan vanhempi herrasmies, joka oli silloin 50 vuotta sitten ollut Arvo Salon vaalipäällikkönä. Hän kommentoi esitystä aina välillä (nyt tulee oikea körttikappale) ja alkoi miettimään ettei hän kyllä muista mitää kertojaa alkuperäisestä esityksestä.


No, se oli toki dramatisoitu versio, ei kai se kertojaa tarvinnutkaan kun asiat näyteltiin. Väliajalla kävi kuitenkin varmistamassa asian paikalla olleelta Heikki Kinnuselta ja tottahan se oli. Ei ollut kertojaa silloin. Mutta hyvä kun nyt oli! Vaikka yleisön ikärakenne olikin aika korkea, oli paikalla myös paljon meitä joille Lapualaisooppera tai sen aikainen historia ei ole ihan NIIN tuttua...


Hienoja laulajia olivat kaikki solistit. Erityisesti mieleen jäi Maruska Verona (punaisten Lyyti) ja aivan huikean räväkkä ja hehkeä Minja Koski (Hurja Hilja). Ja kun mä miellän Lauri Maijalan enemmän ohjaajaksi, niin olipas tämän Vihtori Kosola -tulkinta alkuvoimaisen vahva, yksi illan bravuureita! Ja yksi harvoja väliaplodeita saavia (jo heti kun pyyhkäisee lavalle ekan kerran).


Jarkko Mikkola ketkumaisena Muiluna ja Jussi-Pekka Parviainen Vihtori Herttuana vetivät myös hienosti. Ja Markus Karekallas oli hirveän hyvä Vähätalon isäntänä, joka vääntää pohjalaisittain ihan kunnolla "niin kauan lahtaria tarvitahan kun sikoja pruukatahan". Hannu Salmisella oli myös iso rooli Artturi Vuorimaana. Hannes Mikkelsson (Isontalon renki) ja Juha Heikkinen (Etelä) duetoimassa, vau!


Joukkolaulut olivat kyllä väkeviä, herranjee kun sukat pyörivät jaloissa. "Me vapautimme tämän maan raudalla ja verellä!". Kyllä kouraisee sydämestä ja vatsanpohjasta!


Kummasti (tai ei oikeastaan niinkään kummasti) nämä teemat ovat NIIN ajankohtaisia juuri nyt, tämän päivän Suomessa. Ei tämä siis pelkästään vanhojen kääkkien nostalgiahommaa ole, vaan kyllä nämä asiat ovat pinnalla nytkin, kun katsoo nykyhallituksen toimia. "tässä maassa ei ole oikeutta elää kuin valkoisella miehellä" sanoo Kosola. Niinpä! Nämä suuruudenhullut "isänmaanystävät" haaveilevat Suur-Suomesta ja miten Lapuan liike pyörittää kohta koko Eurooppaa.



Lopuksi, kun näitä vanhoja lapualaisoopperakonkareita siirtyi eturiveistä estradille, ja kaikki laulavat yhdessä Ei väkivaltaa! Siinä oli silmänurkka kostea yhdellä jos toisellakin. Kun vielä Kaj Chydenius oli siirtynyt pianon taakse säestämään. Ei ikä näitä paina.


Lämmin kiitos koko porukalle, erityisesti tietenkin Kaj Chydenius ja Arvo Salo (sinne jonnekin).


Valokuvat otin ihan itse.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti