keskiviikko 17. helmikuuta 2016

TTT:n syksyssä paljon musiikkia!

Mistäs sitä oikein alkaisi purkamaan tätä runsaudensarvea, jota Tampereen työväen teatteri meille syksyllä tarjoilee? Aivan ihastuttavan monipuoliselta nimittäin vaikuttaa! Vaikka esitysten lukumäärää onkin jouduttu hieman karsimaan, niin silti valinnanvaraa on runsaasti. Useita kantaesityksiä, koko perheelle sopivaa, mutta ennen kaikkea paljon musiikkipitoista teatteria.

Cabaret -musikaali on varmaankin se TTT:n syksyn ohjelmiston lippulaiva. Monelle tuttu (paitsi allekirjoittaneelle, joka ei ole nähnyt tätä ei teatterin lavalla eikä edes elokuvana) musikaali houkuttelee toivon mukaan runsaasti innostuneita teatterille. Raudanluja ammattilaistiimi vastaa laadusta: Tiina Puumalainen ohjaa, Teppo Järvinen lavastaa ja puvustaa ja Osku Heiskanen koreografioi.

  
 Juha-Matti Koskela ja Emmi Kaislakari Cabaret-tunnelmissa


Päärooleissa ihana Emmi Kaislakari (Sally Bowles), Juha-Matti Koskela (Clifford Bradshaw) ja Antti Lang (seremoniamestari MC). Saimme maistiaisiksi mukavan potpurin lauluista - ja hyvältä kuulosti! Olen erityisen iloinen että teatterin loistavat laulajat Emmi ja Juhis saavat isot osat. Ensi-ilta suurella näyttämöllä 1.9.

Cabaret-pianon takana kapellimestari Pekka Siistonen. Ja ananas!


Itse odotan ehkä kuitenkin eniten Heikki Salon kynäilemää ja Sirkku Peltolan ohjaamaa Viita 1949 -näytelmää. Lauri Viidan juhlavuoteen erinomaisesti sopivaa musiikkipitoiseen näytelmään on musiikin säveltänyt Eeva Kontu, ja saimme näytteeksi yhden upealta kuulostavan kappaleen. Kontu säesti flyygelillä kun Jari Ahola (joka esittää näytelmässä Viidan päänsisäistä Kalaharia) lauloi meille yhden kappaleen - ja jo sen perusteella uskaltaa sanoa että WAU! Pääroolissa Viitana nähdään Tommi Raitolehto ja mukana myös tukku TTT:n parhaita näyttelijöitä Eriikka Väliahteesta Jyrki Mänttäriin ja Suvi-Sini Peltolaan.

Sirkku Peltola ohjaa, Eeva Kontu säveltää ja Heikki Salo sanoittaa

Heikki Salo halusi kirjoittaa sellaisesta ajasta Viidan elämässä kun asiat ovat hyvin, ja tuo vuosi 1949 osui sitten kohdalle. Eräänlainen elämän taitekohta. Tämä vaikuttaisi kaikinpuolin olevan ei-pönöttävä henkilökuva Viidasta, ja musiikkiin on otettu manserock-vaikutteita. Kontu halusi tehdä nykypäiväisiä pop-rock iskelmiä ja Salon lyriikoissa on lainattu paljon aineistoa mm. Viidan ennenjulkaisemattomista kirjeistä. Kontu kertoi myös miten hänelle Viita on synonyymi sanalle Tampere. Jään odottamaan tosi suurin odotuksin ensi-iltaa, joka koittaa 25.10. Eino Salmelaisen näyttämöllä.

Maistiainen Viita 1949 -musiikista


Toinen tamperelaisuutta ja kaupungin ikoneja valottava esitys on Pirjo-Riitta Tähden kirjoittama ja Maarit Pyökärin ohjaama Sara ja Erik. Sara Hilden oli voimakastahtoinen liikenainen, josta tuli taiteen mesenaatti ja vaikka mitä. Myrskyisä suhde taiteilija Erik Enrothiin vaikuttaa ainakin nähdyn pätkän perusteella varsin omistushaluiselta ja sairaalloisen kuluttavalta. Sara haluaa omistaa taiteen ja taiteilijan. Päärooleissa Teija Auvinen ja Ilkka Heiskanen. Kanta-esityksen ensi-ilta 30.8. Eino Salmelaisen näyttämöllä.

     
Tamperelaiset ikonit: Viita (Tommi Raitolehto) ja Hilden (Teija Auvinen)


Vakavien draamojen lisäksi nähdään Suurella näyttämöllä jotain ratkiriemukastakin. Tuomas Parkkinen ohjaa Euroopan kantaesityksen Larry Davidin Suku on syvältä - tilannekomediasta. Parkkinen lupaa että esitys pysyy säädyttömyyden rajan tällä puolella (mutta kummalla puolella se sitten onkaan?). Suvun patriarkka on kuolemassa, ja kuoleekin, ja koko suku menee sekaisin. Näemme pienen kohtauksen sairaalasta missä veljekset (Pentti Helin ja Aimo Räsänen) keskustelevat toisen uuden tyttöystävän (Emmi Kaislakari) kanssa isänsä käytöksestä kuolinvuoteellaan... Hauskalta vaikutti, ja mukana on sellainen joukko huipputekijöitä, että lopputulemakin varmasti viihdyttää.

Ohjaaja Miika Muranen esittelee Vesta-Linnean


Yksi tilaisuuden parhaita uutisia oli kuulla yhden mun suosikkiohjaajan eli Miika Murasen kaksivuotisesta ohjaajapestistä TTT:lle. JIPPII! Hirveän hieno uutinen! Miika tekee 70% töitä ja jatkaa samalla näyttelijänopintojaan TeaKissa. No anyway, syksyksi Miika ohjaa TTT:lle mielenkiintoiselta vaikuttavan lasten/koko perheen näytelmän Vesta-Linnea ja Aavelapsen arvoitus. Suosittuihin (tosin mulle ihan uusi tuttavuus) Tove Appelgrenin kirjoihin perustuvan näytelmän pääosassa nähdään Maija Koivisto (joka tuli lavalle kertomaan perheestään Miikalle ja näyttämään valokuviakin albumistaan), ja mukana on mm. Tuukka Huttunen ja Janne Kallioniemi työvisläisistä, sekä Marika Heiskanen ja Riikka Papunen Teatteri Siperiasta. Hienoa että TTT jatkaa yhteistyötään siperialaisten kanssa. Ensi-ilta Eino Salmelaisen näyttämöllä 20.9.

Teatterijohtaja Maarit Pyökäri ja Antti Mikkola kertovat kahdesta loppuratkaisusta

Yhteistyötä tehdään myös Teatteri Telakan kanssa, nimittäin Antti Mikkolan kirjoittama ja ohjaama Ei voi auttaa, sori nähdään sekä TTT:n Kellariteatterissa (ensi-ilta 19.10.) että Telakan lavalla (ensi-ilta 2.11.). Kieroa toimintaa luvata molempiin esityksiin erilainen loppu, että nyt joutuu menemään katsomaan molemmat versiot. Telakan väestä lavalla Piia Soikkeli ja Antti Mankonen ja työvisläisistä Heidi Kiviharju ja Samuli Muje.

Musiikkiteemaa jatkaa vielä Kilpakosijat, johon "rouva Värttinä" Sari Kaasinen on säveltänyt musiikin. Tommi Auvinen on käyttänyt koko Maiju Lassilan tuotantoa käsikirjoittaessaan tätä, ja vastaa myös ohjauksesta. Kansanmusiikkinäytelmästä on nyt kyse, ja saimme nähdä vauhdikkaan joukkokohtauksen Sikasen isän (Pentti Helin) ja pojan (Jari Ahola) johdolla. Hieman tuli mieleen muutaman vuoden takainen Suruttomat -musikaali. TTT:n tiedote lupaa: "vauhdikas ja riehakas kansanmusiikkinäytelmä miehisistä edesottamuksista ja naisenkaipuusta", ja siltä se juuri vaikuttikin. Mukana on väkeä koko Suuren näyttämön täydeltä ja lisäksi vielä kansanmusiikkiorkesteri! Ensi-ilta 23.9.

Kilpakosijat joukkolaulamassa


Syksyllä jatkaa myös osa tämän kevään esityksistä, tarkempia tietoja niistä kerrotaan myöhemmin. Monipuolisen kiinnostavalta siis vaikuttaa TTT:n syksy, jään odottamaan näitä kaikkia!

Iso kiitos TTT tosi lämminhenkisestä ja hienosti toteutetusta ohjelmiston julkistamistilaisuudesta! Mistään ei olisi huomannut että se on kasattu vain hetkeä ennen.


Kuvat ihan omiani! Tosin kamerasta loppui akku ja 2 kuvaa (koittakaa arvata mitkä 2) on otettu puhelimella tai tabletilla. No, Kilpakosijat ja Vesta-Linnea tietenkin...

1 kommentti: