torstai 22. lokakuuta 2015

Sugar / Tampereen teatteri 22.10.2015

Piti käydä katsomassa Sugar uudestaan näinkin pian ensi-illan jälkeen, koska sain vinkin että Arttu Ratinen (joka on siis Risto Korhosen understudy) vetäisi tänään Jerryn/Daphnen roolin. Lipun hinta kirpaisi, ja paikkojakin oli jäljellä tasan yksi, parven eturivissä. Mutta ei auta. Iloinen yllätys oli, kun mukana oli peräti 4 understudyä ja itse Sugarin esittäjä eri kuin enskarissa!

Väliaikaverho :-)

Esitys oli muutenkin tiivistynyt, ja jotenkin soljuvampi ja parempi kuin enskarissa. Bändikin soitti aika tiukasti. Ja muutenkin nyt oli kiva kun pystyi keskittymään hieman eri asioihin kuin viimeksi. Esimerkiksi bongailemaan taustaryhmästä muutamia paremmin erottuvia. Kuten vaikkapa Seurapiirien Synkoopeista Pia Piltzin ja Saara Lehtosen ja gangstereista salskean Pyry Smolanderin.

Arttu oli aivan hurmaava Jerrynä, ja vieläkin hurmaavampi Daphnena. Hyvin erilainen kun Risto, ja kahdesta loistavasta on paha valita parempaa. Mutta olen siis tosi tyytyväinen että menin katsomaan tämänkin version. Laulut sujuvat, niinkuin tanssikin - myös korkokengissä. Puvut olivat erilaisia kuin Ristolla, paitsi Osgoodin ostama valkoinen mekko turkishihoilla on samanlainen - ja yhtä tyrmäävä! Siinä alussa on kanssa tosi nätti keltainen mekko. Arttu on aivan mainio ujona Daphnena, ja se kävelytyyli! Artulla on myös oikein kauniit sääret.

Osgoodina tänä iltana nähtiin Matti Hakulinen, ja tämäkin suoriutui oikein mallikkaasti. Mutta se kontrasti ja dynamiikka mikä tulee normi-Osgoodin ja normi-Daphnen välillä johtuu osittain Ville Majamaan ja Risto Korhosen fyysisistä eroista. Kun toinen on tosi kookas, ja toinen hieman pienemmänpuoleinen, niin siinä on jotain erityisen mainiota. Tässä tapauksessa Osgood ja Daphne ovat melkolailla samanpituisiakin, vai olisiko Daphne ollut vielä inasen pidempikin. Se aspekti siis on hyvin erilainen. Mutta aika näppärästi se Arttukin nousee ilmaan ja syliin, ei sen puoleen! Kyllä näidenkin välillä kipunoi, vaikka ei ihan samalla tavalla.

 v

Sweet Suena aivan loistava Annamaria Karhulahti, joka ei ole ehkä ihan yhtä ronski ja räväkkä kuin Ritva Jalonen, mutta ei mitään ongelmia ottaa rooli haltuun! Ja koska Arttu teki muuta, niin Bienstockina nähtiin Aki Haikonen. Ei ihan niin neuroottinen kuin Arttu roolissa, mutta jees.

Sugarina tällä kertaa Helena Rängman, ja miten raikas ja ihastuttava tämä oli! Erinomainen laulaja ja esiintyjä ja selkeästi artikuloiva. Just hyvä Sugar!

Lari Halme oli tälläkin kertaa Joe/Josephine/Juniori, ja miten musta tuntui että esiintymisessä oli enempi irrottelua kuin enskarissa. Rentoa ja hauskaa - oli ilo seurata.

Tällä kertaa myös lespaava gangsteripomo Spats (Teemu Korjuslommi) koko steppaavine ja tanssivine roistoporukoineen teki isomman vaikutuksen kuin enskarissa.

Eiköhän tämä tartte vielä keväällä mennä katsomaan. Huono tuuleni väistyi kyllä äkkiä!


Esityskuvien copyright Harri Hinkka, Tampereen Teatteri
Esirippukuva on oma

2 kommenttia:

  1. Ai meneekö tämä vielä keväälläkin? Jes ja huh, pitäisiköhän siirtää sinne. Yhtä Tampere-reissua suunniteltiin jo joulukuulle mutta saas nähdä. Rängmanin näkeminen kiinnostaisi kovasti kun olen hänen somekanaviensa kautta tämän esityksen valmistumista seurannut.

    VastaaPoista
  2. Meikäläisiä taas lavalla - Saara, Pyry, Ammi :) Hyvä Lahden amk ja musiikkiteatterilinja! Kohtahan näitä helmiä ei enää meiltä valmistu...

    VastaaPoista