Morphed / Tero Saarinen Company, Kansallisteatteri 20.5.2015

Syksyllä 2014 Juhlaviikkojen esitys möi loppuun nopeasti, ja sitten mulla taisi olla silloin menoakin. Mutta onnekseni Tero Saarinen Companyn uusin tanssiesitys Morphed koki uuden tulemisen Suomessa, ja siirtyi Kansallisteatteriin neljän esityksen ajaksi toukokuussa. Uusintaensi-ilta oli keskiviikkona 20.5. Ja ilokseni sen jälkeen oli tekijöiden Q & A tilaisuus.

Tekijöinä loisti tukku Suomen nimekkäimpiä taiteilijoita. Mikki Kunttu vastasi valosuunnittelusta ja lavastuksesta, Teemu Muurimäki puvuista ja Esa-Pekka Salonen musiikin sävellyksestä. Sekä tietenkin maestro Saarinen itse koreografiasta. Juhlaviikoilla olisi ollut liveorkesteri ja Salonen itse johtamassa, mutta kaikkeen kun ei voi päästä.

 Muurimäki, Kunttu, Nousiainen, Saarinen ja Autio

Ja mikä esitys se sitten olikaan! Olen edelleenkin noviisistakin noviisimpi mitä tulee tanssitaiteeseen, mutta tämä teki valtavan vaikutuksen. Kahdeksan mustiin huppareihin sonnustautunutta miestä paljasjaloin. Rytmikästä marssia catwalk-tyyliin. Pelkän käyrätorven säestys (alku Salosen Concert etude for solo horn (2000) teoksesta) – tukee hyvin marssivaa miesjoukkoa. Lavalla on valon muodostama lattia ja vaaleita köysiä sivuilla ja takana.  Kun musiikki muuttuu, muuttuu marssiminenkin, tanssimaisemmaksi. Huput laskeutuivat alas, paljastaen eri ikäisten miesten kasvoja. Vaikea sanoa tukeeko tanssi musiikkia vai toisin päin, niin synkassa ne kulkevat.

Hupparit paljastuvatkin puvuntakeiksi, hieman erilaisiksi… Muu porukka liikkuu yhtenä ryhmänä, paitsi yksi sooloileva tyyppi, kukin vuorollaan. Tässä köydet tulevat mukaan kuvioihin; mitä kaikkea niillä voikaan tehdä. Välillä yksi, välillä useampi. Yhtäkkiä mustasta takista tuleekin valkoinen! Ihmeellisiä silmänkääntötemppuja vaatteilla kun katsoja ei ole valppaana. Vedetään akrobatiaa lähenteleviä parikuvioita köysissä. Kukaan ei ole kovin pieni tai hento, mutta silti miehet nousevat kevyen näköisesti ilmaan.

Kun musiikin tempo kiihtyy, niin köydet lähtevät vastaavasti elämään. Rajustikin. Kaaosmainen olo heijastuu myös tanssijoihin. Kaaos on kuitenkin organisoitua. Valot elävät mukana; vuorotellen lattia, ja vuorotellen seinät ovat valaistuina. Lattiaan ei siis heijasteta valoja, vaan valo tulee alhaalta, läpinäkyvän lattian läpi.

Kolmannessa osassa hihat putoavat takeista pois, alas ranteisiin. Puolella on mustat, puolella valkoiset paidat. Jokainen saa sooloilla vuorollaan, omannäköisesti liikkuen. Nopeassa viuluosuudessa trio tanssii. Rummuniskuissa porukka lakoaa. Kaksi pitkätukkaista tanssijaa avaa hiuksensa ja niitäkin käytetään hyväksi esityksessä. Hiuksia siis. Niihin voi kalju kääriytyä. Musiikki on mahtipontista hetkittäin.

Tunnin jälkeen olin kirjaimellisesti monttu auki. En ole kovin perehtynyt Esa-Pekka Salosen musiikkiin, muutamaa konserttikuulemista lukuun ottamatta. Mutta jotenkin tämä tanssi istuu musiikkiin kuin nakutettuna. Aivan hurjan komea esitys kaikkineen!

Iiris Autio juonsi muutaman hetken tauon jälkeen keskustelupaneelia, jossa mukana olivat Muurimäki, Kunttu, Saarinen ja tanssijoista Jussi Nousiainen.

Esitys on kiertänyt nyt Euroopassa ja siinä samassa muuttanut hieman muotoaan; elänyt ja kasvanut. Väkisinkin muutoksia tulee, jos Juhlaviikkojen esityksissä ensimmäinen käyrätorvisoolo oli 3 minuuttia pidempi kun levytyksessä!

Tero Saarinen kertoi että hän halusi käsitellä miehisyyttä, eri olomuodoissa. Tanssijoista nuorimman ja vanhimman ikäero on 20 vuotta ja taustat ovat myös monipuolisia (klassisesta baletista nykytanssiin ja streetdanceen). Miehet ovat muutenkin erilaisia, sankarimaisista sensuelliin. Jokainen kundi toi omia makujaan mukaan teemaan. Jussi Nousiainen oli parikymmentä vuotta halunnut tehdä yhteistyötä Tero Saarisen kanssa, ja nyt se vihdoin onnistui.

Mikki Kunttu teki aika paljon eri versioita; haussa oli jotain perinteikkäämpää. Pallottelivat eri ideoita Saarisen kanssa, testasivat puolin ja toisin mikä toimisi. Esityksessä käytettyä köyttä tarvittiin muuten kaksi kilometriä!

Teemu Muurimäki teki nyt ensimmäistä kertaa yhteistyötä Saarisen kanssa (mutta toivon mukaan ei viimeistä!!). Mutta toki Saarisen uraa hän on seurannut pikkupojasta asti, molemmat kun ovat kotoisin Porista. Saarisen työt ovat inspiroivia ja kivoja. Puvut ovat kyllä kiehtovia tässä, ne kun muuttuvat niin monta kertaa esityksen aikana.  Miesten eri roolit ja niitä kuvastavat eri vaatteet toimivat hyvin. Miehistä saadaan persoonattomia alussa, kun kaikilla on samanlaiset uniformut. Mutta jokaisesta kuoriutuu oma persoonansa, kun vaatteet muuttuvat. Teemu sanoi seuranneensa harjoituksissa eri tanssijoiden persoonia, ja sekin vaikutti pukusuunnitteluun. Iho tunkee vaatteista ulos, kun saumat ovat auki. Pukusuunnittelu (ja veikkaan että pätee myös moneen muuhunkin) on varsin luova ja orgaaninen prosessi, ja ei aina tiedä mihin se johtaa. Shieldin suojan läpi tunkee ihmisen iho.

Yleisöltä tuli mielenkiintoisia kommentteja ja kysymyksiä. Yksi sanoi että aluksi kaikki näyttivät olevan samankokoisia ja –pituisia, mutta kun esitys jatkui, niin ei asia ollutkaan niin lainkaan. Kunttu kommentoi tähän, että se oli osittain valosuunnittelun ansiota. Esityksessä on osa myös inspiraatiota, mutta jonkunlaiset raamit ovat olemassa. Tosin se alkukävely on muuttumatonta; siinä ei improvisoida. Kunttu kertoi myös aloittaneensa valosuunnittelun jo paljon ennen kuin näki kenenkään tanssivan. Isompien linjojen vetäminen alkaa siis tosi aikaisin. Jussi Nousiainen sanoi että ”mitä enemmän näkyy lattiaa, sen helpompi on tanssia”.

Vanhempi mies (joka sanoi olevansa koreografi) halusi kysyä  onko moderni tanssi turvassa/suojassa verrattuna klassiseen balettiin. Tästä tulikin aika pitkä ja mielenkiintoinen keskustelu. Mies sanoi suoraan ettei ymmärtänyt tätä teosta (tai ilmeisesti ei muutenkaan modernia tanssia). Harmikseni piti poistua tässä vaiheessa, kun bussi Tampereelle oli lähdössä. Olisin kovasti halunnut kysyä miten se pitkätukkaisten miesten tukanaukaisu vaikutti, että inspiriko se Saarista ottamaan mukaan pitkät tukat teokseen, vai valittiinko heidät mukaan pitkien hiusten vuoksi. Koska se oli oikeasti aika vaikuttava kohta miten niitä pitkiä hiuksia hyödynnettiin. Ehkä joskus saan tilaisuuden kysyä tätä.

Mainitaan vielä erinomaiset tanssijatkin: Janne Aspvik, Ima Iduozee, Leo Kirjonen, Saku Koistinen, Mikko Lampinen, Pekka Louhio,  Jussi Nousiainen ja David Scarantino. Isot aplodit koko porukalle, olitte aivan mahtavia!

Valtavan upea ilta, ja olin ihan mykistynyt kyllä tästä musiikin, tanssin, valojen ja pukujen yhteensopivuudesta. Paikalla tuntui olevan kovin paljon tanssijoita ja muita taiteilijoita, ja katsomon fiiliskin oli ihan kuin Lontoon esityksissä.  Morphed on mahdollista nähdä myös Tampere-talossa 21.9. eli kannattaa ehdottomasti mennä paikalle!



Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.

Paneelikeskustelukuvien copyright minä itse
tanssikuvien copyright Heikku Tuuli, paitsi niistä keskimmäinen Mikki Kunttu.