tiistai 5. toukokuuta 2015

Alli Jukolan tarina / Kansallisteatteri 4.5.2015

En ole lukenut Riina Katajavuoren romaania Wenla Männistö, mihin tämä Alli Jukolan tarina perustuu. Modernisoitu versio Kiven Seitsemästä Veljeksestä, mutta kerrottuna veljesten äidin Alli Jukolan näkökulmasta. Tai hänen suullaan oikeastaan, koska Paula Siimes vetää monologina koko hoidon.


Näytelmässä Alli kertoo poikiensa (ja samalla omansa) ja perheensä tarinan. Eri isien pojat muodostavat sekalaisen suurperheen, mitä Alli koittaa luotsata parhaan kykynsä mukaan. Jusa, Tommi ja Aapo ovat Juho Jukolan poikia, Simppa taas Tumelosta (mies jostain Afrikan maasta). Allin kolmas mies Ben oli didgeridoon soittaja Englannista, ja hänen mukanaan talouteen tulivat Late (Lowri) ja Timi (Tim). Yhteinen lapsikin syntyi eli Eppu. Illan mittaan kuulimme poikien lapsuudesta ja elämästä.  Kuinka töllö toimi perheen leiritulena.  

Alli oli ennen kuolemaansa siis seitsemän pojan yh-äiti. Verovirastossa töissä oleva Alli koitti luovia arjen karikoista ja selviytyä lasten ja teinien kanssa. Alli katsoo taivaasta miten pojat selviävät elämästä ja törttöilyistään. Kasvain vei mennessään, ja jätti pojat yksikseen. Alli suree kuinka on niin paljon asioita mitä ei muista poikien lapsuudesta.


Paula Siimes on raikas ja rempseä esiintyjä, ja jotenkin tässä Mika Myllyahon ohjaamassa monologissa on ravoitettu Aleksis Kiven henkeä, ja paikoitellen kieltäkin. Myllyaho on myös lavastanut ja toiminut toisena dramatisoijana (toinen oli Taina West). Vaikka kyseessä on monologi, niin muusikko Samuli Laiho on mukana aika aktiivisesti. Niin soittamassa kuin muutenkin mukana.
Alli kysyykin: missä vaiheessa elämä on valmis? Sepäs onkin aika hyvä ydinkysymys koko näytelmässä. Mutta onneksi elämä kantaa.


Taustakankaalla oleva sukupuu auttaa hahmottamaan aluksi hieman sekavaa perhesoppaa.

Oikein kiva pieni näytelmä (kesti noin tunnin), jota en olisi varmaan mennyt katsomaan ilman bloggariklubin illanviettoa


Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.

Kuvien copyright Tuomo Manninen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti