keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Danse Macabre - Teekkarispeksi 19.3.2014 / Hällä

Oli tälle esitysillalle liput TTT:n Kerjäläinen ja Jänis-näytelmään, mutta onneksi sain myytyä ne Minnalle jotta pääsin katsomaan Teekkarispeksin ainoaa näytöstä Tampereella. Ja onneksi pääsin, sillä tämähän oli taas varsin loistava. Loppuunmyydyn Hällän yleisö koostui suurimmalta osalta teekkareista, joka oli ehkä hyväkin juttu omstart-huutelua ajatellen.


Tämän vuoden teekkarispeksi oli siis nimeltään Danse Macabre ja aiheeltaan 1700-luvun Espanjan inkvisition valtakuvioihin sijoittuva. Lavastus oli varsin simppeli, mutta puvustus ja maskeeraus sen sijaan loisteliasta! Perinteisten tanssijoiden ja näyttelijöiden lisäksi lavalla nähtiin erilaisia taika- ja silmänkääntötemppujakin!

Koska lava oli niin pieni, niin bändi soitti lavan takaosassa, verhon takana näkymättömissä. Harmi. Joku soittaja aina välillä piipahti kyllä yleisön huuteluiden houkuttelemana lavallakin. Ja sitten oli hieno viulunumero kanssa. Tanssijat olivat taitavia, myös ne 2 miestä. Joista molemmilla oli nännilävistys.


Tyyppejä oli paljon. Yli-inkvisiittori. Kardinaali ja kaksi kaunista naispuolista assassiinia. Kuvankauniit bordellinpitäjätVenus (Kirsti Larja) ja Julian (Eero Tiilikainen), joka ei halunnutkaan olla metsuri vaan kaunis mies, tai sitten nainen. Armand ja hyvin Shakespearen oloinen Valmont (Juha-Matti Kahilakoski). Incubus, Succubus ja Antabus. Juoni oli nyt taas mitä oli, kaikki juonittelevat, osa kuolee, osa rakastuu, ja sitä rataa. Paljon ristiinpukeutumista. Sellasta speksin perussettiä. Mutta vallan toimivaa.

Superkunniamaininta puvuista ja erityisesti Venuksen tukkalaitteesta!

3 tuntia tätä ja maailma tuntui taas pikkasen paremmalta paikalta.


Kuvien copyright Teekkarispeksi / Henri Pihkala

2 kommenttia: