keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Kevään Lontoon teatterimatkat

*Nostan tätä nyt hieman, kun päivittelin 25.2.*

Pikkuhiljaa alkaa kahden kevään (ja yhden heinäkuisenkin) reissun näytelmätkin olla sortteerattu.

Maaliskuussa piti tehdä sellainen yhdistelmämatka eli päiväksi Birminghamiin Cruftsin koiranäyttelyyn ja muutamaksi päiväksi Lontooseen. Mutta koska olen puusilmä ja katsonut/merkannut Cruftsin päivän kalenteriini väärin (se onkin torstaina eikä sunnuntaina) niin taitaa nyt jäädä se päiväretki tekemättä. Sunnuntai olisi ollut niin näppärä piipahtaa junalla siellä, koska teatterit pääsääntöisesti huilaavat sen päivän. Mutta torstaisin on taas sitten matineatkin, eli... Tosin ehtisi sitä illaksi kyllä teatteriin (Lontoon esitykset alkavat liki aina 19.30).

No, melkein 99% varmasti olen nyt luopunut Crufts-ajatuksesta. Menolento keskiviikkona 5.3. ja paluu 10.5. aamulla. Siihen väliin olen toistaiseksi saanut hankittua seuraavat liput:

ke 5.3. Urinetown, St James Theatre
to 6.3. Versailles, Donmar Warehouse
pe 7.3. Good People, Hampstead Theatre
la 8.3. Ghosts,Trafalgar Studios ja Secret Theatre, Lyric Hammersmith
su 9.3. A Hard Rain, Above The Stag Theatre

Lisäksi torstaimatineaan pitäisi vielä jonotella paikan päältä liput katsomaan Oh What A Lovely War (Theatre Royal Stratford East).

Kävi tuuri ton Versaillesin kanssa, koska se on ollut loppuunmyyty ikuisuuden jo. Mutta joka toinen maanantai laittavat myyntiin 10 punnan hyviä lippuja ja onnistuin eilen saamaan sellaiset. Eturiviin :-) Oh What a Lovely War on myös loppuunmyyty, mutta koitan siihen jonottaa sitten päivälippuja.

Lisäksi perjantain istun V&A arkistossa katsomassa vanhoja näytelmiä, varattuna on Enron sekä Cause Celebre.

Toukokuun matkakin on jo hyvällä mallilla, eli kaikki liput on jo hankittuna. Se reissu on 5.-9.5. ja esitykset mitä on luvassa:

ma 5.5. Privacy, Donmar Warehouse
ti 6.5. Birdland, Royal Court
ke 7.5. A View From the Bridge, Young Vic ja Birdland, Royal Court (sis. Q&A tilaisuuden)
to 8.5. Another Country, Trafalgar Studios ja Charles III, Almeida Theatre

Lisäksi luvassa ainakin yksi päivä arkiston uumenissa.

Heinäkuun Monty Python-matkaankin on puolet lipuista ok (no itse se Monty Python keikka 3.7. sekä Shakespeare in Love 4.7. ja opastettu kierros 5.7. Royal Courtissa, niitä on vaan kerran kuussa), mutta kahteen näytelmään on vielä liput hankintalistalla (Donmarin Fathers & Sons, joka tietenkin on loppuunmyyty ja Wyndham'sin Skylight).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti