keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Swan Lake / Sadler's Wells Theatre 18.12.2013

 

Pitkään olen halunnut nähdä tämän ja nyt siihen vihdoin tarjoutui tilaisuus. Eli kyseessä Matthew Bournen versio Joutsenlammesta. Sitä on esitetty kutakuinkin 18 vuotta, vai oliko se 19 (vuodesta 1995 kuiteskin). Hieman harhaanjohtavasti markkinoidaan "all-male cast", vaikka mukana on jopa 9 naistanssijaa myös. Mutta kaikki joutsenet ovat miehiä, sekä Prinssi tietenkin. Joka kääntää tarinan *hieman* erilaiseksi alkuperäisestä.


Olen myös pitkään halunnut käydä legendaarisessa Sadler's Wells teatterissa, ja nyt sitten samalla tuli sekin nähtyä. Hieno paikka! Isot tilat, ja vaikka paikat oli ylimmällä parvella, niin sieltä näki erinomaisesti. Tosin ekalla rivillä siellä.


Vaikka oli arkipäivä ja iltapäiväesitys, niin sali ihan täpösen täynnä. Aika paljon koululaisia. Ehkeivät opettajat siis enää karsasta tätä kuten joskus silloin alussa, kun oli ihan skandaalinomainen produktio, koska Prinssi ei rakastukaan naispuoleiseen joutseneen vaan miespuoliseen. Herranen aika sentään!


Mutta olipahan erinomainen esitys! Oli niin uudistettu että oli kuin kokonaan uusi! Musiikki tietysti vanha tuttu ja ihana. Mutta siihen oli tuotu kaikenlaista uutta juttua juoneen. Sitäpaitsi ei se tanssiminenkaan mitään perinteistä balettia ollut pelkästään, vaan mukana oli  moderniakin tanssia. Aivan vimpan päälle puvustukset ja lavastukset ja kaikki. Molemmat miespääosan tanssijat (Chris Trenfield oli Swan/Stranger ja Sam Archer Prinssinä) olivat ääreishyviä. Ainakin näin maallikon silmiin. 


Juonitiivistelmä lyhyesti: Prinssi näkee pikkupoikana joutsenia (vai unia niistä?). Aikuisena Prinssi on tosi pitkästynyt virallisissa tehtävissään ja joutuu silti niitä suorittamaan, äitinsä kanssa. Sitten sellainen aivan kauhea bimbo pölkkypää tungetaan sen seuralaiseksi, ja hetkisen prinssi onkin innoissaan, koska saa jotain vaihtelua elämäänsä. Prinssi juo. Koittaa saada äidiltään rakkautta ja hyväksyntää. Äiti inhoaa bimboa tyttöystävää ja liehittelee itse vain nuoria miehiä. Prinssi menee baariin, ei löydä seuraa kovista yrityksistä huolimatta ja nakataan ulos. Prinssi näkee myös joutsenia... Prinssi yrittää itsemurhaa, mutta joukko joutsenia tulee väliin. Ovatko joutsenet todellisia vai vain mielikuvituksen tuotetta, jää ihan katsojan päätettäväksi. Mutta vihdoin Prinssi löytää rakkauden (tai ainakin jonkun josta pitää kiinni) eli Joutsenen.


Toinen näytös alkaa huikealla tanssiaiskohtauksella, missä mustiin nahkahousuihin pukeutunut Muukalainen vetää sellaiset tanssikuviot että HUH! Kuten perinteisessäkin versiossa, tämä on sama tanssija kuin valkoinen joutsen. Tyyppi koittaa iskeä kaikki juhlien naiset, mukaanlukien Prinssin äidin, mutta ignooraa Prinssiä... Prinssiä selkeesti sekä ahistaa moinen tyyppi, mutta kiinnostaa myös.


No, sitten on heilumista pyssyn kanssa ja kaikkea kuviota ja lopulta Prinssi suljetaan mielisairaalaan. Kunnes viimein joutsenet tulevat ja piinaavat Prinssiä. Sitten Joutsen tulee ja pelastaa prinssin (samalla hyläten oman laumansa). Muut nokkivat Joutsenen kuoliaaksi ja Prinssikin kuolee sydänsuruun. Kuningatar löytää aamulla poikansa kuolleena sängystä. Mutta onneksi lopuksi näytetään kuinka Joutsen ja Prinssi "saavat toisensa" kuolemassa.


Aivan uskomattoman hieno, ja tietenkin vetistelin koska se ilmaisu ja tarina ja musiikki ja kaikki oli vaan niin kaunista. Miten hienosti tanssijat esittivät joutsenia! Mutta nämä joutsenet ei olleet mitään hentoja ja kilttejä ja kauniita, vaan agressiivisia, kovia ja julmiakin. Tyystin erilaisia kun perinteiset sirot ballerinat.

Matthew Bourne: "The idea of a male swan makes complete sense to me. The strength, the beauty, the enormous wingspan of these creatures suggests to the musculature of a male dancer more readily than a ballerina in her white tutu."


Vaikka tarinaa on muutettu niinkin paljon, niin se samat teemat siellä on. Kielletty & tuhoontuomittu rakkaus (sitäpaitsi jos rakastuu joutseneen, niin eikö se ole sitten se ja sama mitä sukupuolta tämä on?) on tässäkin versiossa se kantava ajatus. Musiikkia on myös hieman muuteltu, mutta en voi sanoa tuntevani sitä niin hyvin, että olisin mitään huomannut. Siis siirretty joitain osia toisiin paikkoihin jne.

Yksi niistä syistä miksi tämän olen halunnut nähdä on tietenkin Billy Elliot -leffa. Siinähän Jamie Bellin esittämä Billy päätyy lopulta tanssimaan Joutsenen roolin nimenomaan tähän balettiin ja tähän versioon. Elokuvan aikuista Billyä esittää Adam Cooper, mikä esitti Joutsenta vuosikaudet lavallakin.

Tämä on aina ollut mun suosikkibaletti, ja tästä versiosta tuli nyt kertaheitolla ehdoton ykkönen. Ja hei, miestanssijoiden fysiikka ja ulkomuoto on ehkä kauneinta ikinä missään.

Haluaisin kovasti nähdä uudelleen ja DVD menee tilaukseen kanssa heti kun joudan ja on rahaa. Aivan mielettömän upea ja henkeäsalpaava esitys!


Tanssijoiden kuvat napattu sieltä täältä netistä, muut omia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti