lauantai 30. heinäkuuta 2011

Cirque Dracula / Art Teatro, Turku 29.7.2011

Ehkä Turun kulttuurivuoden kohokohta on aivan loistava, taiteellisen korkeatasoinen ja monitasoinen Cirque Dracula! Jos lippuja onnistutte jostain saamaan, niin suosittelen lämpimästi. Eilen perjantaina siis Turun Mannerheiminpuistossa, loistavat paikat aivan estradin vieressä. Liput olivat tyyriihköt, mutta joka sentin arvoiset. Esitys suorastaan mykisti.

Pari vuotta sitten vimpan päälle restauroitu Spiegeltent eli Peiliteltta oli miljöönä niin upea, että melkein olisi illan ohjelmaksi riittänyt istua siellä sisällä! Käsintehdyt puurakenteet ja -pylväät, samettinen katto, lukuisat peilipinnat, "lasipaneelit" ja hämyinen valaistus loivat esitykselle arvoisensa puitteet. Ulkoa teltta oli suojattu foliolla ja pressuilla, ja siis aika ankean näköinen. Mutta sisältä...

Siideri ja olut maksoivat 6 euroa, pieniä suolaisia piirakoita ja muita sai, ja viinilistakin ihan ok. Tarjoilu pelasi myös esityksen ajan. Sangria ja muut kannuissa myytävät juomat näyttivät olevan loppuunmyydyn yleisön mieleen.

No se esitys sitten. Ihmeellinen yhdistelmä akrobatiaa, miekannielentää, ilmalentoja, musiikkia, haitaria, tankotanssia, oopperalaulua, ja kaiken kruunasi uskomattoman lahjakkaat esiintyjät. Kehyskertomuksena vanha kunnon Bram Stokerin Dracula, mutta modernilla, ja suomalaisella, twistillä.


Alussa nuoripari Miina ja Joonatan Harker vaihtavat kihlat ja sitten Harker kutsutaan Draculan linnaan työkomennukselle. Siellä hehkeät vampyyrineitoset pistävät salskean Joonatanin pään pyörälle. Eri vaiheiden jälkeen Miinakin päätyy Draculan tiluksille, ja kolmiodraama on valmis. Kun mikään eikä kukaan riitä Draculalle.

Art Teatro on Pauliina Räsäsen luomus, ja siis Cirque Dracula-esityksen ydin. Sen porukan ympärille on koottu varsinainen "friikkisirkus" ympäri maailmaa. Räsänen itse on ihan mieletön akrobaatti, Montrealin sirkuskoulun kasvatti ja entinen Cirque de Soleililainen (kuten aika moni muukin illan esiintyjistä). Räsäsen elinkumppani ja Art Teatron valmentaja Slava Volkov on urheiluakrobatian Euroopanmestari ja kaksinkertainen maailmanmestari ja superakrobaatti hänkin.

Tämä pariskunta on esityksen Miina ja Joonatan, ja heidän pariakrobatianumeronsa (vähän vastaava kun tässä heidän videossaan...) oli jotain ihan mielettömän hienoa katsottavaa. Meni kylmät väreet pitkin selkää. Slava oli myös Venäläinen aisa -numerossa mukana, ja se oli yksi monista illan kohokohdista (videolla on aika sama aisa-numero, ja samat esiintyjätkin). Eikä semmosia reisiä voi olla kellään... :-O Ja mikä lihashallinta!


Draculana loisti ja murisi, ja oli vaan ihan satumaisena: Mr Ebon Grayman jenkeistä. Tämä tummaihoinen lihaskimppu oli kyllä mykistävä, varsinkin kun Dracula muuttui raivoisaksi sudeksi, ja ilma-akrobatianumeroissa ja tangon kanssa. Ei sen tanssin, vaan sellaisen pitkän pylvään... Varsinkin siinä vaiheessa kun Miina jättää hänet, niin se ilmaisun kauneus ja käsinkosketeltava ahdistuneisuus on jotain riipaisevaa. Ebon Graymanin haastattelu ja Cirque Draculan harjoituksia

Niin ja tässä on vielä joku naistenkiljumisvideo, mutta siinä on hyvin pitkälle samoja elementtejä kuin mitä CD:ssäkin nähtiin. Mutta ei tommosta hymyilevää Chippendale-tyylistä esitystä vaan pelottava ja karmaiseva... Ebony Grayman liitää halki ilmojen.

  

Ukrainalainen Kotini Jr esittää Tohtori Van Helsinkiä, humoristisella ja slapstickmäisellä otteella. En voi ymmärtää miten nivelet voi olla ihan kumia, semmosille mutkille herran jalat kääntyi ja vääntyi. Pieni ruma mies, mutta varsin vakuuttava klovni ja koomikko. Ainoa miinus herralle siitä, että raahasi mut yleisön joukosta lavalle apuriksi :-) Ja taikoi sitten päähäni pupunkorvat, kun pistin pääni laatikkoon, ja lopuksi julisti vielä rakkauttaan :-) Kyllä se oli ihan hauska kokemus päästä osaksi tommosta show'ta, mutta silti.

Esitystä siivitti osittain nauhalta tuleva musiikki sekä livenä soitettu haitari. Ranskalainen Corinne Kuzma oli ihan virtuoosimainen pelimanni, joka veteli ihanassa pikkuhatussaan ja tyylikkäässä vannehameessaan pitkin telttaa. Ja millaisia ääniä haitarista lähtee! Turkulaissopraano Riikka Sirén laulaa lurautteli, milloin keinuen renkaasta katonrajasta, ja milloin mistäkin. Draculan morsiamina hehkuivat ilma-akrobaatti Anahareo White-Malone, mieletön fakiiri, vatsatanssija ja akrobaatti Betty Bloomerz sekä akrobaatti/manipulaatiotaituri Petite Neige. Varsinkin Betty B. oli aika mykistävä ilmestys, ja miekannielennät ihan puistattavan ihania.

Suomalainen akrobaattikaksikko Antti Kulmala ja Mikko Karhu olivat mukana Slavan kanssa mm. venäläinen aisa-numerossa. He olivat Tohtori Sello ja Artturi, jotka sekaantuivat vampyyreihin myös, vaikka koittivatkin pelastaa langenneita naisraukkoja...

Eurooppalainen varietee- ja sirkusperinne on saanut huikean jatkajan!!


Turun matkailun sivuilta tiedotetta.

Cirque Draculan tiedotustilaisuus.


Kuvat S. Bottesi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti