lauantai 30. heinäkuuta 2011

Cirque Dracula / Art Teatro, Turku 29.7.2011

Ehkä Turun kulttuurivuoden kohokohta on aivan loistava, taiteellisen korkeatasoinen ja monitasoinen Cirque Dracula! Jos lippuja onnistutte jostain saamaan, niin suosittelen lämpimästi. Eilen perjantaina siis Turun Mannerheiminpuistossa, loistavat paikat aivan estradin vieressä. Liput olivat tyyriihköt, mutta joka sentin arvoiset. Esitys suorastaan mykisti.

Pari vuotta sitten vimpan päälle restauroitu Spiegeltent eli Peiliteltta oli miljöönä niin upea, että melkein olisi illan ohjelmaksi riittänyt istua siellä sisällä! Käsintehdyt puurakenteet ja -pylväät, samettinen katto, lukuisat peilipinnat, "lasipaneelit" ja hämyinen valaistus loivat esitykselle arvoisensa puitteet. Ulkoa teltta oli suojattu foliolla ja pressuilla, ja siis aika ankean näköinen. Mutta sisältä...

Siideri ja olut maksoivat 6 euroa, pieniä suolaisia piirakoita ja muita sai, ja viinilistakin ihan ok. Tarjoilu pelasi myös esityksen ajan. Sangria ja muut kannuissa myytävät juomat näyttivät olevan loppuunmyydyn yleisön mieleen.

No se esitys sitten. Ihmeellinen yhdistelmä akrobatiaa, miekannielentää, ilmalentoja, musiikkia, haitaria, tankotanssia, oopperalaulua, ja kaiken kruunasi uskomattoman lahjakkaat esiintyjät. Kehyskertomuksena vanha kunnon Bram Stokerin Dracula, mutta modernilla, ja suomalaisella, twistillä.


Alussa nuoripari Miina ja Joonatan Harker vaihtavat kihlat ja sitten Harker kutsutaan Draculan linnaan työkomennukselle. Siellä hehkeät vampyyrineitoset pistävät salskean Joonatanin pään pyörälle. Eri vaiheiden jälkeen Miinakin päätyy Draculan tiluksille, ja kolmiodraama on valmis. Kun mikään eikä kukaan riitä Draculalle.

Art Teatro on Pauliina Räsäsen luomus, ja siis Cirque Dracula-esityksen ydin. Sen porukan ympärille on koottu varsinainen "friikkisirkus" ympäri maailmaa. Räsänen itse on ihan mieletön akrobaatti, Montrealin sirkuskoulun kasvatti ja entinen Cirque de Soleililainen (kuten aika moni muukin illan esiintyjistä). Räsäsen elinkumppani ja Art Teatron valmentaja Slava Volkov on urheiluakrobatian Euroopanmestari ja kaksinkertainen maailmanmestari ja superakrobaatti hänkin.

Tämä pariskunta on esityksen Miina ja Joonatan, ja heidän pariakrobatianumeronsa (vähän vastaava kun tässä heidän videossaan...) oli jotain ihan mielettömän hienoa katsottavaa. Meni kylmät väreet pitkin selkää. Slava oli myös Venäläinen aisa -numerossa mukana, ja se oli yksi monista illan kohokohdista (videolla on aika sama aisa-numero, ja samat esiintyjätkin). Eikä semmosia reisiä voi olla kellään... :-O Ja mikä lihashallinta!


Draculana loisti ja murisi, ja oli vaan ihan satumaisena: Mr Ebon Grayman jenkeistä. Tämä tummaihoinen lihaskimppu oli kyllä mykistävä, varsinkin kun Dracula muuttui raivoisaksi sudeksi, ja ilma-akrobatianumeroissa ja tangon kanssa. Ei sen tanssin, vaan sellaisen pitkän pylvään... Varsinkin siinä vaiheessa kun Miina jättää hänet, niin se ilmaisun kauneus ja käsinkosketeltava ahdistuneisuus on jotain riipaisevaa. Ebon Graymanin haastattelu ja Cirque Draculan harjoituksia

Niin ja tässä on vielä joku naistenkiljumisvideo, mutta siinä on hyvin pitkälle samoja elementtejä kuin mitä CD:ssäkin nähtiin. Mutta ei tommosta hymyilevää Chippendale-tyylistä esitystä vaan pelottava ja karmaiseva... Ebony Grayman liitää halki ilmojen.

  

Ukrainalainen Kotini Jr esittää Tohtori Van Helsinkiä, humoristisella ja slapstickmäisellä otteella. En voi ymmärtää miten nivelet voi olla ihan kumia, semmosille mutkille herran jalat kääntyi ja vääntyi. Pieni ruma mies, mutta varsin vakuuttava klovni ja koomikko. Ainoa miinus herralle siitä, että raahasi mut yleisön joukosta lavalle apuriksi :-) Ja taikoi sitten päähäni pupunkorvat, kun pistin pääni laatikkoon, ja lopuksi julisti vielä rakkauttaan :-) Kyllä se oli ihan hauska kokemus päästä osaksi tommosta show'ta, mutta silti.

Esitystä siivitti osittain nauhalta tuleva musiikki sekä livenä soitettu haitari. Ranskalainen Corinne Kuzma oli ihan virtuoosimainen pelimanni, joka veteli ihanassa pikkuhatussaan ja tyylikkäässä vannehameessaan pitkin telttaa. Ja millaisia ääniä haitarista lähtee! Turkulaissopraano Riikka Sirén laulaa lurautteli, milloin keinuen renkaasta katonrajasta, ja milloin mistäkin. Draculan morsiamina hehkuivat ilma-akrobaatti Anahareo White-Malone, mieletön fakiiri, vatsatanssija ja akrobaatti Betty Bloomerz sekä akrobaatti/manipulaatiotaituri Petite Neige. Varsinkin Betty B. oli aika mykistävä ilmestys, ja miekannielennät ihan puistattavan ihania.

Suomalainen akrobaattikaksikko Antti Kulmala ja Mikko Karhu olivat mukana Slavan kanssa mm. venäläinen aisa-numerossa. He olivat Tohtori Sello ja Artturi, jotka sekaantuivat vampyyreihin myös, vaikka koittivatkin pelastaa langenneita naisraukkoja...

Eurooppalainen varietee- ja sirkusperinne on saanut huikean jatkajan!!


Turun matkailun sivuilta tiedotetta.

Cirque Draculan tiedotustilaisuus.


Kuvat S. Bottesi.

torstai 21. heinäkuuta 2011

Kirkan Lahje / Hämeenlinnan Kesäteatteri 21.7.2011

Hämeenlinnan kesäteatterissa on nyt käyty, ensimmäistä kertaa elämässä. Miljöö oli vallan tavattoman hieno, vanhoja tammia ja muita jaloja puita... Esitys oli synttäri/valmistujaislahja työkavereilta - iso kiitos!!

Mä en ole mikään suuri Kirka-fani, enkä edes pieni. Esitys oli rakennettu Kirkan biisien varaan. Jotenkin tuli mieleen taannoinen Sappeen Tankki täyteen. Ehkä se oli lavastus ja livebändi, sillä tämäkin sijoittui autokorjaamoon. Ja livebändi veivasi Kirka-hittejä. Varsinaisia näyttelijöitä oli 3 ja 2 tanssijaa.

Itse tarina oli aika ohkoinen. Se kertoi pojasta joka varttui Kirkan musiikin tahdissa jne... Paras kohtaus oli kyllä syntymä :-) Tatuoitu kalju karpaasi pullahtaa äidistään pelkissä vaipoissa ja virkatussa myssyssä :-)

Laulavat näyttelijät olivat kyllä hyviä; Ria Kataja, Tatu Siivonen ja Petja Lähde. Joista varsinkin viimeksimainittu osasi LAULAA.

Juu, mutta kiitos seurasta Tuulalle, jonka kesäteatteriannostus on varmaan tämän ja Sappeen esityksen jälkeen moneksi vuodeksi kyllästetty :-)

sunnuntai 10. heinäkuuta 2011

Teatteriliput Cornwalliin

Nyt on sitten tilattu teatteriliput elokuun Cornwallin reissulle!

Tiistaina 9.8. Minack Theatre ja esityksenä Jean Anouilhin Thieves' Carnival.

Oikeastaan ihan sama mitä ne esittää, koska olen halunnut jo vuosia päästä tuonne Minackiin sen paikan takia! Mutta sikäli harmi, että edellisellä viikolla olisi ollut Cyrano de Bergerac. Mutta ei valiteta, vaan mennään katsomaan sitten sitä mitä on tarjolla.

Torstaina 11.8. Miracle Theatre The Death of Sherlock Holmes Kas kun sattuikin sopivasti... :-) tommonen vieraileva kesäteatteri, joka siis kiertää eri paikoissa Cornwallia. Torstain esityksen paikkana St Mawes Castle joten miljöökin on varmaan hieno.

Muita menoja reissulle ei ole suunniteltu, mutta varmaan Tintagel jo pelkästään kaikkien King Arthur legendojen takia, Bodminin nummet, ja Eden Project upeine puutarhoineen.

perjantai 8. heinäkuuta 2011

Tankki Täyteen / Sappeen Kesäteatteri 7.7.2011

Sappeen kesäteatterissa Pälkäneellä vedetään tänä kesänä Tankki Täyteen Teatteri Eurooppa Neljän johdolla. Jotenkin hassua vanhasta tv-sarjasta tehdä kesäteatteria, mutta toimi ihan hyvin. Oltiin Tuulan ja Paulin kanssa katsomassa esitystä aurinkoisena torstai-iltana. Miljöö oli hieno ja loppuunmyyty katsomo.

Juu, ihan nautittava esitys. Kaikki olivat erinomaisen laulutaitoisia. Ola Tuominen oli ohjannut, ja saanut sarjasta ne parhaat palat taltioiduttua.

Tanjalotta Räikkä hieman teatraalisena Emmi Vileninä, mutta sopi siihen rooliin hyvin. Ilkka A. Jokinen, (joka on TTT:n Vuonna 85 esityksen tähti, sekä Radio 957:n Höntän ja Toipparin toinen osapuoli), veti Sulo Vilenin roolin suht suvereenisti. Pipo ja kaikki.

Paavo Honkimäki (jonka näin Beatles musikaalissa jokunen vuosi sitten) oli erinomainen Juhana Vilen. Joskin hetkittäinen marttisuosalomainen esiintyminen hieman hämäsi. Tukkakin samanlainen liehuletti. Tykkään mä Suosalostakin, ei sillä. Mutta karismaattinen näyttelijä ja hyvä laulaja! Tosin, kukaan ei ihan voi olla Ilmari Saarelaisen veroinen Juhana ei.

Ilkka Koivula oli konstaapeli Reinikainen, ja ihan ok siinä, mutta ei ole Tenho Saurenin voittanutta. Oikeanlainen manselainen puheenparsi jäi puuttumaan, ja ääni ei kuulunut aina kunnolla. Mutta huuliharpunsoittotaidosta plussaa!

Livejukepoksi Rock-Ola soitti lavasteiden päällä, ajan hengen mukaista rokkia. Dannyä, Kirkaa ja ties vaikka mitä. Lavasteet muutenkin oli aika hyvät, sellaiset näpsäkästi liikutettavat seinät. Korjaamon puoli, kahvilan puoli ja tanssilava.

Ei nyt mikään elämää suurempi teatterikokemus, mutta nautittava. Ja vitsi et ne laulo hyvin (ai niin mä sanoin tän jo...).

keskiviikko 6. heinäkuuta 2011

Opettaja Yllättää / Nokian Työväen Teatteri 6.7.2011

NTT:n vuotuinen kesäteatteripläjäys Opettaja yllättää on nyt sitten nähty. Keli oli kesäteatteria ajatellen mitä parhain eli lämmin ja aurinkoinen. Esitys oli taas kerran Parkkisen Tapion käsialaa, mutta nyt käsikirjoitusavuksi oli saatu Rami Saarijärvi, joka oli myös ohjannut.

Lapsissa ja nuorissa oli nyt minusta tämän esityksen voima. Tarina sijoittuu kyläkouluun 50-luvulla, ja keskiössä on sinne saapuva uusi nuori naisopettaja. Maija pistää tuulemaan, ja kohta on sekaisin koko pieni paikkakunta. Onhan se nyt epäsopivaa, että rintaliivit liehuvat narulla ja tataarin "hullu" poika Nöösi saa spesiaalihuomiota :-) Ja rokkiakin tuo kuuntelee, ja antaa mustalaisille sianruuat koulun keittiöstä.

Välillä sai nauraa makeasti ja kyllä se silmäkulma hieman parissa kohtaa kostuikin. Kunnon kesäteatteria siis. Huillan Tapsan lavastukset olivat taas hienot, niinkuin aina. Samaa pitää sanoa ääni/musiikkisuunnittelusta, kiitos Kyöstille ja puvuista yms Marjolle. Viinikan Jaana oli tuttuun tapaan tehnyt esitteen ja ottanut kuvat. Eli kaikki oli kuten aina ennenkin ;-)

Ainoa mikä hieman häiritsi, oli pätkivät äänet langattomissa mikeissä ja hetkittäin rätinät. Ja kaikki laulajat nyt ei ihan ollu niin hyviä kun toiset :-)

Näyttelijöistä Lammin Pirjon Keittäjä oli hyvä, mutta Pirjo on aina paras :-) Pitkäsen Heli oli elementissään Dinarana, joka loihti ja loitsusi... Joonas Hölli oli liikkis koulupojan asussa ja roolissa. Poikien liikunnanopettaja Valle oli ihastuttavan kamala (Tuomas Kotajärvi), mutta onneksi hyvä lauluääni auttoi. Topias Kanto on kasvanut kamalasti sitten viime näkemän ja oli loistava Nöösinä!

Hyvä nokialaiset, taas kerran! Ei ole ihme että bussilasteittan tullaan kauempaakin katsomaan nokialaisten esityksiä, kerta toisensa jälkeen.

Eikä tää suitsutus johdu yhtään siitä että olin itse tuolla vuoden töissä ja tunnen noi ihmiset, vaan ne tekee oikeasti Suomen parhainta harrastajateatteria! Käykää vaikka itse katsomassa.